perjantai 28. helmikuuta 2014

Kun ei niin ei

Tämän kevään EI:t (eli eivät oikein toimi minun mielestäni):

- Wayland: pitäisi olla jo
- Nokia X: ei olisi tarvinnut olla ollenkaan olemassa
- XP: ei kuole millään
- NFC-maksaminen: joku iso kiho sanoi ei?

Listaa voisi toki jatkaa. Tuossa ovat päällimmäiset harmituksen aiheeni.

Nokia X -puhelin voi lisätä CyanogenModin kysyntää

Nokia X -puhelin hyödyntää Androidin versiota 4.1. Lisäksi käyttöliitymää on muokattu. Tämä saattaa johtaa siihen, että kuluttajat vaihtavat käyttöjärjestelmää ja näin hakevat "aitoa" Android-käyttökokemusta.

Tässä on nyt mm. CyanogenModilla mahdollisuus. Mikäli he saavat sovitettua Android 4.4:n eli KitKatin Nokia X:lle, puhelimesta voisi tulla suosittu. Samalla ensi kertaa massoille tulisi eteen käyttöjärjestelmän vaihtaminen toiseen. Tähän saakka sellainen on ollut harvojen herkkua.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

3D-tulostus on kivaa!

Tämä on toinen iPad Minillä ja iMoviella tekemäni video. Äänet vähän särkevät, kun säädin niitä liikaa. Tulevissa videioissa otan tämän huomioon. Tässä on esimerkki siitä, kuinka videoita voi työstää nk. tien päällä On The Go -tapaan. En kertaakaan käynyt tietokoneella vaan tein kaiken sängyssä maaten (oikeasti!). Ok, pitäähän ne otokset kuvata, mutta nekin "sain purkkiin" iPad Minillä.

Mikäli vain on mahdollista, pyrin julkaisemaan enemmänkin nimenomaan videomateriaalia täällä blogissani. Mitä mieltä lukijat ovat videoista? Kommentoikaa.


tiistai 25. helmikuuta 2014

Tulostin kirjastossa tripodin ja iPad Minin välisen sovittimen

iPad Mini piti saada kiinni tripodiin. Tarvittiin sovitin. Hain sellaisen osoitteesta thingiverse.com. Sovitin oli sopivasti CC-lisensoitu, joten minulla oli käyttölupa. Siirsin zip-paketista löytyneen stl-tiedoston muistitikulle. Sitten lähdin kirjastoon.

Kirjasto Kohtaamispaikka Lasipalatsissa tarjoaa mahdollisuuden tulostaa esineitä. Laitoimme kirjaston väen kanssa tulostimen "laulamaan". Aikaa tulostamiseen kului noin 2 tuntia. Kotona asensin sovittimen. Koska iPad Minille tarkoitettu rako oli tiukka, asetin paperia väliin. En halua tablettiin turhia naarmuja. Nyt voin kuvailla videonpätkiä jalan avulla ja leikellä niitä iMoviella.

Itse tehty sovitin maksoi 0,40 €. Ei paha. Varsinkin siksi, että 3D-tulostin on Helsingin kaupungin. Ei tarvitse itse pitää yllä tulostinta. Kunhan poikkeaa välillä tulostamaan. Ehkä sovitin ei ihan vedä vertoja kaupallisille tuotteille laadun puolesta, mutta hinta oli lyömätön. Ensimmäistä kertaa 3D-tulostuksesta oli minulle oikeasti hyötyä.

Sovitin tulostuksen jälkeen

Sovitin, tripod ja iPad Mini edestä

Sovitin, tripod ja iPad Mini takaa

Onkohan se ihan suorassa ;D?

Muistitikku näkyy Android-tabletissa On The Go -tekniikalla

Osa Android-tableteista ja -puhelimista hyödyntää nk. OTG-tekniikkaa (On The Go). Sopivan johdon avulla on mahdollista lukea ja editoida muistitikulla olevia tiedostoja.

Hankin Clas Ohlsonilta Exibel-merkkisen OTG-johdon (micro-USB - naaras USB A). Liitin muistitikun ja johdon Asus MemoPad -tablettiin. Android ilmoitti, että muistitikkua valmistellaan. Hetken päästä saatoin selailla tikun sisältöä ja availla tiedostoja. Tarvitsin tätä varten tiedostonhallintasovelluksen, jollaisia löytyy Googlen Play-kaupasta vaikka kuinka paljon. Osa on myös ilmaisia.

Kaikki tabletit eivät tue OTG-tekniikkaa. Silloin pitää käyttää pilvipalveluja tai bluetoothia tiedostojen siirtämiseen. Kannattaa varmistaa etukäteen, että OTG on tuettu omassa tabletissa.

OTG ja USB

Muistitikku tunnistettu

maanantai 24. helmikuuta 2014

Budjettiälypuhelimen uusi hintataso on 20 € - Firefox OS:n avulla

Firefox OS -pohjaisia puhelimia on ollut saatavana jo jonkin aikaa ja olen itsekin yhden sellaisen hankkinut. Firefox OS syntyi vähän myöhään, mutta on päässyt jo hyvään vauhtiin. Käyttöjärjestelmä on sovitettu tabletille ja älytelevisioon. Puhelinpuolelta kuuluu nyt uutta. Mozilla-säätiö lupaa 20 euron hintaisia älypuhelimia. Tähän asti on puhuttu noin 60 €:n hintaisista puhelimista Firefox OS:n osalta.

20 €:n hintaisen älypuhelimen olemassaolo muokkaa puhelinmarkkinaa kovalla kädellä. Windows- ja Android-puhelimien hinnat eivät voi oikein mitenkään tipahtaa samalla tasolle. Lisäksi peruspuhelimet jäävät marginaaliin ja niitä käytetään, jos älypuhelimen käyttöä ei osata tai mikäli akkukestolla on merkitystä.

Kilpailijat muistavat aina kehua, kuinka pysyvät hereillä ja liikeessä, kun tällaisia edullisia Firefox OS -pohjaisia puhelimia julkaistaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Firefox OS on aidosti vapaan lähdekoodin puhelinkäyttöjärjestelmä. Sitä eivät Windows Phone 8, iOS (Apple) tai Android ole. Toikasti kilpaillulla markkinalla Firefox OS on vahvoilla.

Nokia X - se vähän ärsyttävä Android-sukulainen, jonka toivot häipyvän viimeistään kolmantena päivänä

Käsi ylös, kuka haluaa Android-puhelimen, johon on saatavana vain vähän sovelluksia. Ei kukaan. Nokia X -puhelimessa ei voi ajaa suoraan nykyisiä Android-sovelluksia. On tyydyttävä Nokian tarjontaan ja odotettava, innostuvatko kehittäjät muuntamaan Android-sovelluksia sellaisiksi, että ne toimivat Nokia X -puhelimessa... jossa on käyttöjärjestelmänä Android!

Ok, Nokian kehittelemä Android saa mennä. Ei sitä kukaan halua. Mutta mikäli puhelin on edullinen ja siihen voi asentaa vaikkapa CyanogenModin, saattaisin X:n hankkia. Oikeastaan on hyvä, että Nokia ei (Microsoftin avustuksella) lähtenyt sekoittamaan Android-leiriä. Näin voidaan pitää kunnon "hajurako" nk. aitojen Android-puhelimien ja Nokian kyhäelmien välillä. En povaa Nokian X-puhelimelle suurta menestystä.

Edit: Nokian käyttämä Anddroid on versioltaan 4.1.x. Uudet Android-sovellukset eivät välttämättä toimi, koska Nokia on muuttanut Androidin graafista käyttöliittymää ja koska käytössä on vanhahko Android-versio. Lue lisää.

Windows-mies Elop julkisti Nokian Android-puhelimen

Eikö olekin ristiriitaista? Elop julkisti Barcelonassa Nokian Android-puhelimen. Nokia X ja X+ ovat nyt totta. Nämä puhelimet menevät siis Microsoftille, kun matkapuhelinkauppa Nokian ja Microsoftin välillä pian toteutuu ja viedään loppuun?

Elop ja Nokia X

Seuraa Nokian uuden puhelimen julkistusta

Avaa tämä linkki niin pääset seuraamaan lähetystä: http://conversations.nokia.com/2014/02/24/go-live-webcast-mwc-2014/ 

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Loiko Nokia Android-puhelimen Microsoftin painostuksesta?

Onpa mielenkiintoista makustella Nokian tulevasta Android-puhelimesta kuultuja spekulaatioita. Äsken luin, että Microsoft sallii Nokian tekevän ihan mitä vain haluaa, sillä Nokian matkapuhelimia ei ole vielä myyty lopullisesti Microsoftille. Tämä tarkoittaisi, että Nokian huomenna 24.2.2014 julkistettavat Android-puhelimet jäisivät Microsoftille, kun puhelinyksikkö myöhemmin kuluvana keväänä siirtyy Nokialta pois.

Jo aiemmin mietinkin, mitä ihmettä Microsoft tekee Asha-puhelimilla. Ei niillä mitään tee. Ei ainakaan Microsoft osaa muuttaa pikkupuhelimia kassavirraksi. Asia alkaa nyt selvitä. Ashojen tilalle tulevat Android-puhelimet, jotka Nokia on tehnyt. Microsoft on vaatinut tällaisen toimenpiteen Nokialta.

Microsoft myy Linuxiakin. Miksei siis Androidiakin voisi kaupata kaiken muun ohessa? Sitäpaitsi Microsoftille saattaa tulla jokaisesta Android-puhelimesta enemmän tuloa kuin Windows-puhelimesta. Mikäli Windows 9 pitää tarjota koko maailmalle ilmaiseksi niin jostainhan se raha pitää saada kassaan.

Samsungin uudet älykellot ajavat Tizen OS:ia ja toimivat vain Galaxy-puhelimien kanssa

Samsung julkisti kaksi älykelloa nimeltä Gear 2 ja Gear 2 Neo. Akku riittää nyt kolmeksi päiväksi edellisen version Gearin yhden päivän sijaan. Käyttöjärjestelmänä toimii Samsungin oma Tizen OS. Jos omistat Galaxy-puhelimen, uudet älykellot saattavat kiinnostaa. Vaan mikäli taskussa pullistelee joku muu Android-puhelin, yhteensopivuutta ei ole.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Onko osa Windows XP -koneista umpikujassa ja joutaa SER-jätteeksi?

Huhtikuussa kuluvaa vuotta Windows XP:n TUKI LOPPUU!!! Tämä tarkoittaa, että tietokoneeseen pitää mitä pikimmiten asentaa jokin toinen käyttöjärjestelmä tai vetää koneen verkkopiuha pois seinästä.

Ehdokkaita Windows XP:n tilalle on useita; Windows 7, Linux, Android tai Chromium OS.

  • Kannattaa muistaa, että jostain on hankittava käyttöjärjestelmän lisenssi eikä sellaista välttämättä ole aina saatavana tuosta vaan tai ainakaan halvalla. Esimerkiksi Windows 7 on suosittu, mutta tietokoneen omistajan harteille jää voimassaolevan lisenssin hankkiminen.

Kun käyttöjärjestelmä on valittu ja lisenssiongelmat on ratkaistu, on asentamisen aika. Tässä kohdassa saattaa tulla ongelmia tai vähintäänkin pettymyksiä eteen. Millaisia?

  • Itselläni oli aiemmin eräässä vanhassa Dell-kannettavassa Windows 7. Koska näytönohjaimessa oli vain vähän muistia, mitään läpinäkyvyyttä ei ollut käytössä graafisessa käyttöliittymässä. Lisäksi kone hidastui lukuisten päivitysten myötä huomattavasti.
  • Linux on edullinen vaihtoehto. Kun asensin em. Dell-kannettavaan Debian Linuxia, wlan-kortin ajuria ei ollutkaan noin vain saatavilla. Lopulta latasin kaupalliset ajurit erilliselle muistitikulle ja Debian huomasi asentaa ajurin.
  • Android ja Chrome OS ovat vähemmän tunnettuja tietokoneissa. Tavallinen Windows-käyttäjä ei osaa välttämättä edes käynnistää sovelluksia noissa käyttöjärjestelmissä. Niinpä joka tapauksessa vanha Windows XP -kone joutaa perheen nörtin pöydälle - jos kone sattuu nörtille kelpaamaan.
Mikäli Windows XP -kone ei kelpaa uusiokäyttöön, se kannattaa viedä pääkaupunkiseudulla Sortti-asemalle eli siitä tulee nk. SER-jätettä (Sähkö- ja ElektroniikkaRomu). Tietokone sisältää arvometalleja, joten se kannattaa purkaa. Missään tapauksessa Windows XP -konetta ei saa jättää verkkoon. Osa Windows XP -koneista on kertakaikkiaan "umpikujassa", koska korvaavia käyttöjärjestelmiä ei voida asentaa.

Office Web Apps sai mennä - uusi nimi on Office Online

Luin, että Microsoft on vaihtanut pilvipalvelunsa nimeä. Samalla myös Office-sovellusten nimet vaihtuivat. Nyt löytyy Office Online ja sen alla tuttuja sovelluksia. Kokeilin pikaisesti, toimiiko Word Online samalla tavalla kuin aiempi versio (= Word Web App). Kyllähän tuo näytti pelaavan hyvin. Riippuvaa sisennystä en saanut aikaiseksi, mutta eipä sitä ole aiemminkaan pystynyt tekemään Wordin selainversiossa. Sivunumeron ja kokonaissivumäärän sain näkymään ylätunnisteeseen.

Word Online toimi hyvin Chrome-selaimella
Chromebookissa pikaisessa testissäni

perjantai 21. helmikuuta 2014

USB-muistitikkua voi lukea matkapuhelimessa OTG-piuhan avulla

USB-muistitikun lukeminen matkapuhelimella onnistuu, kun on oikeat välineet. Tein oman testini seuraavilla vermeillä:

  • Nokia Symbian 700-sarjan matkapuhelin
  • OTG-piuha (On The Go)
  • Muistitikku
Liitin yo. laitteet. Tämän jälkeen muistitikun kansiot ja tiedostot avautuivat tarkasteltaviksi puhelimen näytölle. Mikäli sopivia sovelluksia löytyy, tiedostoja voi avata ja katsella niiden sisältöä.

Katso video, jonka tein iMovie-sovelluksella:



torstai 20. helmikuuta 2014

Mikä on Microsoftin rooli Nokian X -puhelimien softan suunnittelussa?

Nyt alkaa haista ja todella pahalta. Vuotokuvissa ensi viikolla julkaistavan Nokia X-puhelimen aloitusnäkymä muistuttaa Windows Phone 8:sta tuttuja laatikoita. Katso ja totea itse! Luin, että kysymyksessä olisi Nokian/Microsoftin suunnitelma korvata Asha-puhelimet Androidilla ja uudella Windows Phone 8 -tyylisellä käyttöliittymällä.

... huoh...

  • Microsoft on siis luvannut, että kaikki kansat ympäri maailmaa ostavat Ashan korvaavaa Nokia X -puhelinta sadoin miljoonin kappalein? Niinkö?
  • Onko Microsoftin myyntiponnisteluista puhelinpuolella varteenotettavia todisteita?
  • Kannattaako Nokian seikkailla käyttöliittymien välillä ja muutella Androidia? Onhan esim. Windows tai Linux vaihdettavissa Mac OS X:n näköiseksi, mutta eihän kukaan sellaista ota vakavasti.
  • Montako taalaa Microsoft saa jokaisesta Nokia X -puhelimesta (tavalla tai toisella)?
  • Viimeiseksi on kysyttävä: onko Nokia vietävissä (jälleen kerran) noin helposti?

Microsoft SkyDrive muuttui - nyt on Microsoft OneDrive

Kun seuraavan kerran kirjaudut Microsoft SkyDriveen, tulee kehoitus siirtyä OneDriven käyttäjäksi. Muutaman kohdan kun lukee tarkasti ja vastaa kysymyksiin niin siinä on kaikki, mitä pitää tehdä.

Tein vielä perään testin. Otin kuvan Lumia 920-puhelimella, josta kuvat latautuvat automaattisesti pilveen heti, kun kuvan ottamisen jälkeen. Kuinka kävi? Ennen kuvat menivät SkyDriveen. En tehnyt mitään muutoksia puhelimessa ja siellähän se uusi kuva oli OneDrivessä, kun pilveen kurkistin www-selaimen avulla. Omituista oli se, että OneDrive kyllä luki palvelun vasemmassa yläkulmassa, mutta selaimen välilehdessä komeili edelleen SkyDrive.

Tarvikejohto ei välttämättä kestä kovaa käyttöä

Tytär lataa iPad Minin joka ilta ja välillä kesken päivänkin. Sen verran kovaa käyttö on. Käytetyn Minin mukana tuli alkuperäinen johto, joka oli jo kulunut huonoon kuntoon. Tämän lisäksi myyjä antoi mukaan iskemättömän tarvikepiuhan, josta varoitteli.

Tänään tarvikejohto sitten lopetti toimintansa. Kokeilimme johtoa ristiin omassa käytössä olevan iPad Minini kanssa. Kyllä vaan alkuperäinen johto toimii, mutta tarvike ei. Huomasimme samalla, että Lightning-pää oli ohuempi ja lyhyempi kuin alkuperäisessä. Tämä siis voi olla syynä toimimattomuuteen. Johto voi toki olla poikkikin jostain kohtaa. Kosketushäiriö siinä joka tapauksessa on. Tyttären iPad Mini latautuu Applen omalla johdolla oikein hyvin.

Oli niin tai näin, suosittelen (ylihintaista) Applen omaa Lightning-johtoa. Mielestäni kannattaa säästää sitä Applen johtoa ja ladata tarvikejohdolla niin kauan kuin mahdollista - niinkuin olemme tehneetkin. Näin voidaan varmistaa lataaminen kaikissa tilanteissa. On toki huolehdittava, että ailkuperäinen johto on mukana matkalla tarvikkeen kanssa.

Tulee mieleen erilaiset vara-akkusysteemit. Nykyään myydään akkuja, joiden avulla voi ladata matkapuhelimen tai jopa tabletin tien päällä ilman nk. "valtakunnanverkkoa". Minkälainen johto niissä on? Ei kai vain tarvike? Ei ainakaan Applen alkuperäinen voi olla. Entä mitä sanoo takuu, jos lataaminen lakkaa tarvikejohdon takia? Mielestäni johto pitää vaihtaa. Ollaan siis tarkkoja niiden piuhojen kanssa!

Tarvikejohtomme kuvassa - ei toimi enää

Saadaanko Lync Nokian Androidille?

Luin, että Microsoft julkaisee Lync-sovelluksensa Androidille. Hieno homma. Siitä vain jokainen laitailemaan Googlen Play-kaupasta. Vaan entäpä ensi viikolla julkaistava Nokia X? Siinähän on Android, mutta ei pääsyä Googlen Play-kauppaan. Saako Nokia X -puhein Lync-sovellusta?

Nokialla on oma sovelluskauppansa. Sieltä Lyncin voi varmaan ladata. Ellei sitten käy niin, että Microsoftia harmittaa Nokian "takinkääntö". Se olisi Nokialle paha paikka. Uskon, että neuvottelut on käyty ja softa-asiat sovittu.

On aina puhuttu siitä, kuinka Microsoftin ekosysteemi on niin onneton. Ei ole riittävästi sovelluksia saatavana ja kaikki uutuudet julkaistaan iOS- ja Android-alustoille. Microsoft on jäänyt monesta paitsi. Katsokaa vaikka Instagramia, joka lopulta tuli saataville Windows Phone 8 -alustalle.

Eikä Nokia sijoitu softatarjonnallaan X-puhelimen osalta jonnekin Microsoftin ja Jollan Sailfish OS:n välimaastoon? Pian nähdään ja kuullaan, miten Nokian X-puhelimen kanssa pitää toimia, kun haluaa asentaa niitä uusimmista uusimpia softia. Ovatko ne saatavilla ja mitä kautta? Miten Nokia vakuuttaa käyttäjänsä? Kuinka iso ekosysteemi lopulta tarvitaan? Voiko pienellä määrällä tarkoin valittuja sovelluksia pärjätä?

tiistai 18. helmikuuta 2014

Näe ja kuule Nokian Android-puhelimen julkistus ma 24.2.2014

Ensi maanantaina 24.2.2014 klo 8.30 Barcelonan (GMT +1) aikaa se sitten nähdään. Nimittäin Nokia esittelee X-puhelimensa, jonka käyttöjärjestelmä on Android. Kannattaa varata kahvia, joka *ei mene väärään kurkkuun * ;D. Sen verran jännät paikat ovat. Nokia Live Stream löytyy osoitteesta: http://conversations.nokia.com/2014/02/18/mwc-2014-conversations-live-webcast/

KitKatin saavat Samsungit on arvottu

Katso, onko oma laitteesi joukossa. Sitten vain jännittämään, milloin Android 4.4. alias KitKat saapuu "Sampalle". Mikäli laitettasi ei mainita, aina voi yrittää nopeuttaa ja uudistaa tablettia tai puhelinta CyanogenMod:n avulla.