sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Älä heitä pois vanhaa tablettia - vaihdata akku

Ensimmäiset, markkinoille muutama vuosi sitten tulleet tablettitietokoneet ovat tulleet siihen ikään, että niiden akku alkaa olla entinen. Voi vain kuvitella, mikä tilanne on muutaman vuoden päästä. Silloin tabletteja löytyy melkein jokaiselta pöydän kulmalta. Niille kaikille ominaista on yksi asia; akku ei enää pidä varausta kuten uutena.

Kuulin tarinan Samsung Galaxy Tab 7" -tabletista, jonka akku oli kertakaikkisen loppu. Omistaja osasi käyttöliittymän kuin omat taskunsa ja kokonsakin puolesta laite oli juuri passeli. Onneksi sopiva nimenomaan älypuhelimiin ja tabletteihin erikoistunut huoltoliike löytyi. Hintaa kertyi 99 € + 12 € postikuluja. Vaikka vanha tabletti oli jo kulunut, sille löytyi ja löytyy ihan parhaillaankin paljon käyttöä.

Em. akun vaihto sujui kuin siinä kuuluisassa Strömsö:ssä. Hyvä niin. Vaan kuinka moni uuden tabletin ostaja on miettinyt laitteensa elinkaarta? Olen itse seurannut Internetin kirpputoreja. Vuoden vanhat tabletit vaihtavat omistajaa ja sitten hankitaankin jo uudempi ja nopeampi laite. Tähän saattaa innostaa käyttöjärjestelmien vanheneminen. Android - ja iOS- (iPad:ssa) käyttöjärjestelmät saavat päivityksiä tuon tuosta. Lisäksi kynnys vaihtaa uuteen laitteeseen on alhainen; nimittäin tablettien hinnat sen kuin jatkavat laskuaan. Turhamaisuuskin on yksi huomattava tekijä. Pitäähän sitä olla uusinta uutta hankittuna.

On kerrassaan mainiota, että esimerkin tapaisia huoltoliikkeitä löytyy ihan täältä Suomesta. Onneksi ei sentään tarvitse lähettää tablettia vaikkapa Viroon tai kauemmaksi. Kun kahden vuoden päästä ensin vaihdatat tabletin akun, voit ehkä ladata tablettiin peräti uuden käyttöjärjestelmänkin. Erilaiset Linuxit (Ubuntu Linux, Debian) tekevät tuloaan tableteille. Ainakin kaikkein suosituimmat merkit ja mallit saavat omat Linuxit, joiden tietoturva on paremmalla tolalla kuin vanhan Androidin. Applen iPad:it ovatkin sitten asia erikseen. Niille en lupaa muita käyttöjärjestelmiä kuin Applen oman iOS:n. Vanhaa iPadia on hankala päivittää niin, että siinä olisi uusin iOS-käyttöjärjestelmä.

Elämme aikoja, jolloin laitteiden elinkaari sen kuin lyhenee. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa turhan romun kertymiseen  tai kertymättömyyteen. Akun vaihto on tehty hankalaksi, mutta ei mahdottomaksi. Kannatan lämpimästi akun vaihtoa ja samalla suomalaisen työn tukemista.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Näin katsot Ylen kanavia suorana verkossa

Ylen kanavia voi seurata suorana seuraavasti:
  • Kirjoita www-selaimeen osoite areena.yle.fi ja paina enter
  • Napsauta seuraavaksi Suorat ja kuvan keskeltä Play-painiketta (kuvassa ympyröity sinisellä)
Luonto-ohjelma menossa TV1:llä

Edit: Ahaa! Android- ja iPhone-laitteilla voi myös katsoa Ylen kanavia suorana, kunhan ensin lataa Yle Areena -sovelluksen, jonka kautta suora ohjelma toistuu.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Veroilmoituksen voi tehdä verkossa - muista tulostaa tehdyt muutokset

Ihan vaan siltä varalta, että veroilmoitukseen tehdyt muutokset eivät olisikaan kirjautuneet verohallinnon tietokantoihin, kannattaa tulostaa vaikkapa PDF-muotoon tehdyt muutokset. Sitä varten sähköisessä veroilmoituksessa on oma linkkinsä. Edelleen tuo tulostunut PDF kannattaa pitää tallessa vaikkapa sähköpostissa tms. paikassa siltä varalta, että verottaja saattaa sellaista myöhemmin tarvita.

Sinänsä tavanomainen veroilmoitus, jossa lähinnä kirjataan matkakulut, täyttyy helposti ja nopeasti verkossa. Kannattaa painaa verohallinnon omia paluu-painikkeita. Käytin selaimen omaa Takaisin-nappulaa ja olin hetkessä aivan hukassa. Onneksi mitään vakavaa tiedon menetystä ei sattunut.

Veroilmoitus on nyt jätetty.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pebblen ottaminen käyttöön sujui vaivatta

Android-puhelin ja Pebble latauksessa.


Otin vihdoin käyttöön Pebble-älykellon. Viikon se ehti odottaa paketissa. Oli sen verran muuta tekemistä, että Pebble sai odottaa.

Aivan ensiksi päätin ladata Pebblen akun. Sitä varten paketissa on USB-johto, jota ei kannata hukata. Tarvikejohtoa tuskin löytyy? Pitääpä tarkistaa tuo asia... Kellon voi painaa pois päältä (Shut Down). Silloin mitään ilmoituksia ei tule näyttöön, mutta sentään kellonaika näkyy. Tämä on hyvä! Voin siis vaihtaa välillä vapaalle ja silti nähdä kellonajan, mutta en mitään sähköpostiviestejä. Lisäksi kellon akkua säästyy!

Olin asentanut Android-puhelimeen jo aiemmin Pebble-ja Pebble Notifier-sovellukset Play-kaupasta. Ensiksi nk. yhdistin toisiinsa (engl. pairing) bluetoothin yli puhelimen ja kellon. Jätän tuon työn jokaisen Pebble-käyttäjän omaksi huoleksi. Vaikeaa se ei ollut ja löysin esim. videoita YouTubesta, joita katsomalla asia aukesi.

Androidissa piti sallia Asetuksissa kohdassa Esteettömyys Pebble -ja Pebble Notifier -sovelluksille. Sitten valitsin puhelinsovelluksissa Pebble ja Pebble Notifier ne sovellukset, joiden haluan lähettävän ilmoituksia kelloon. Näitä olivat:

  • Gmail
  • Sähköposti (minun tapauksessani Exchange)
  • Kalenteri
  • Puhelin
  • Twitter
  • Viber
  • Tekstiviestit

Em. palveluista sain toimimaan aika monta. Kun puhelu tulee kännykkään, näen ja tunnen sen värinänä ranteessani. Voin lopettaa värinän painamalla kellon nappia. Soittaja voi joko jättää minulle viestin vastaajaani tai lopettaa puhelun. Mikäli haluan, voin rynnätä palaverista ulos vastaamaan puheluun.

Tekstiviestit näkyvät kellon näytöllä. Valitsin kellon asetuksista pienen fontin. Voin lisäksi rullata viestiä alaspäin.

Uudet sähköpostiviestien otsikot niin Exchangesta kuin Gmailista näkyvät kellossa.

Viber-pikaviestien saapumisesta ilmoitetaan kellon ruudulla. Itse viesti on luettava kännykästä.

Exchangen kalenterimerkinnät tulevat myös kellon näyttöön.

Twitteriä en vielä kokeillut.

Puhelimen musiikkisoitinta voi hallita kellon painikkeiden avulla. Koska en jaksa kuunnella korvanappien avulla musiikkia, tätä ominaisuutta en *vielä* ottanut käyttöön. Ehkä innostun myöhemmin toistamaan podcasteja.

Varmasti pitää lukea vielä lisää ohjeita, päivittää kellon firmwarea ja sovelluksia kännykässä. Näin saan kellosta vielä enemmän irti. Yllä olen kirjoittanut tunnin kokeilun jälkeisiä havaintoja ja kokemuksia.

Pebble-sovellus ja Pebble-kello




keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Saunalahti myy Chromebookia Suomessa

Chromebook on nyt myynnissä myös Suomessa. Sen saa tilattua Saunalahdelta. Kannattaa hankkia sellainen malli, jossa on sisäänrakennettu 3G-modeemi. Chromebook tarvitsee nimittäin Internetiä jatkuvasti.

Itse Chromebook on jännittävä laite siitä syystä, että sen prosessorina hyrrää ARM Intelin sijaan. Raspberry Pi -koneeseen tottuneena jo tässä olenkin odotellut, koska ARM-pohjaisia asiallisia kannettavia alkaa näkyä markkinoilla. Itse asiassa Chromebookissa on kuulemma Nexus 10 -tabletin sisälmykset. Niinpä sitä tulee miettineeksi, kumman oikein valitsisi; tabletin vai Chromebookin.

Chromebook on saanut suitsutusta vaan Windows RT ei. Tämä on kummallista. Windowsin uusi käyttöliittymä tuntuu siis olevan niin huono, että jopa Chrome-selaimeen perustuva Chromebook ajaa ohi. Niin se maailma muuttuu. Nähtäväksi jää, myykö Chromebook Suomessa. Hankin itse sellaisen sitten joskus (käytettynä) :P.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pebble saapui

Minun Pebbleni on kotoisin eBay:sta. Ehdin jo peräti avata paketin, mutta en sen enempää. Juuri nyt en ehdi. Palaan asiaan ihan lähiaikoina. Niin siis Pebble on älykello.




sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Elisa lompakolla voi maksaa verkossa ja NFC:n kautta kahvilassa

Kävin ihan muilla asioilla Saunalahden Lasipalatsin liikkeessä. Huomasin, että Elisa (omistaa Saunalahden) kauppaa tuotetta nimeltä Elisa lompakko. No sellainenhan piti heti saada. Ei maksanut mitään. Taitaa olla jokin kampanja menossa.

Sen verran uusi asia tuo Elisan lompakko on, että olen vasta asentanut Nokia Lumia 920 -puhelimeen Elisan julkaiseman sovelluksen ja kirjautunut sisään. Seuraavaksi pitäisi siirtää rahaa lompakkoon (max 150 €, se on raja). En vielä ole keksinyt, miten raha siirtyy. Pitää lukea ohjeita.

Elisan lompakon avulla voi kuulemma maksaa sellaisissa verkkokaupoissa, joissa makutapana on Pay Pass. Saamieni tietojen mukaan ulkomailta tällaisia kauppoja jo löytyy. Suomessa vähemmän (lue: tuskin ollenkaan vielä). Olen ollut hvyin varovainen ulkomaisten verkko-ostoksien suhteen. Josko nyt olisi aika hankkia pikkutavaraa ulkomailta?

Sain kaupan päälle NFC-tarran, johon voi ladata pikkurahaa. Tarra liimataan kännykään takapuolelle ja sitä vilautetaan vaikkapa kahvilassa tai pikaruokalassa. Näin siis maksetaan ostos. Ihan kätevää. Kun vaan saisi kyseisen toiminnon lähikauppaan tai edes sinne hampurilaisbaariin.

Elisa on julkaissut sovellukset Androidille, iPhonelle ja Windows Phone -alustalle. Elisa tuntuu siis olevan tosissaan palvelunsa kanssa. Hyvä, että kaikki kolme alustaa ovat tuettuja. Oli erittäin mukavaa ladata sovellus Windows Phoneen. Usein jään ilman, kun vain Android ja iPhone saavat nauttia uutuuksista.

Vakavampi puoli tässä Elisan lompakossa ovat varmenteet. Elisa huolehtii tuotteensa turvallisuudesta. He ylläpitävät varmennepalvelua. Jotenkin pitää olla varmaa, että se olen minä, joka maksan ja siirrän rahaa Elisa lomakkoon. Toivottavasti palvelu pelaa eikä tietoturvaongelmia synny.

Olen odottanut Elisan lompakko -tyylistä palvelua. Vihdoin saadaan pankki- ja luottokorttimaksamiselle vaihtoehto. Lisäksi Elisan lompakko hyödyntää NFC-tekniikkaa. Se on hyvä, sillä näin NFC tulee yhä tutummaksi monelle. Toivotaan, että maksupäätteitä ilmestyy kauppoihin. Tällä hetkellä Elisa lompakko  on minulla ainakin työttömänä.

Edit: tuli hyvä vinkki palautteena yo. blogikirjoitukselle! Seuraavasta linkistä pääsee katsomaan Google Mapsista, missä *lähimaksamista* (haa, uusi termi!) voi kokeilla Suomessa: http://tinyurl.com/cflgjbp

Edit 2: Tuosta osoitteesta voi etsiä PayPass-palveluita ulkomailta: http://www.mastercard.us/cardholder-services/paypass-locator.html