maanantai 20. toukokuuta 2013

Oletko kokeillut soittaa ilmaisia puheluja Facebookin avulla?

Facebookin kännykkäsovelluksen avulla voi kuulemma soittaa puheluja - ainakin Ruotsissa. Oletko kokeillut, toimiiko Suomessa?

Ainakin "ilmainen puhelu" -teksti näkyy mm. Androidin Facebook-sovelluksessa. Avaa Chat, valitse yksi kaveri ja etsi oikeasta yläkulmasta i-painiketta. Kun tuota ilmeisesti information-sanaan viittaavaa painiketta painaa, pääsee edelleen  napauttamaan kohtaa "Ilmainen puhelu".

Pitä kokeilla soittaa Facebook-kavereille. Varmaankin puhelut tallennetaan myöhempää käyttöä varten...


tiistai 14. toukokuuta 2013

Joko on Chrome OS:n aika?

Googlen toinen käyttöjärjestelmä Androidin lisäksi on nimeltään Chrome OS. Useat tunnistavat puhelimissa ajettavan Androidin. Vaan Chrome OS on vähemmän tunnettu.

Kuluvan tai ensi vuoden aikana Suomessa aletaan myydä Chromebook-kannettavia. Pieni koe-erä jo nähtiinkin. Mikäli hinta on kohdallaan, Chromebook voi myydä ihan hyvin.

Päätin kokeilla Chrome OS:ia pitkästä aikaa. Mitään Chromebookia minulla ei ole. Niinpä latasin nimimerkki Hexxehin Chromium OS:n. Nimittäin Google ei tarjoa Chrome OS:ia valmiina binaarina. Vain lähdekoodi on saatavilla. Onneksi Hexxeh on kääntänyt kokonaisen käyttöjärjestelmän ja ladannut sen kaikkien saataville.

Valitsin Oraclen VirtualBoxissa toimivan valmiin VDI-levykuvan. Se oli helppo saada toimimaan sopivilla ohjeilla. Muutamassa kohdassa piti olla tarkkana; hiiren sain toimimaan napauttamalla Machine -> Disable Mouse Integration ja verkon valitsemalla Machine -> Settings -> Network -> Advanced -> Adapter Type -> Intel PRO/1000 MT Desktop (82540OEM).

Lopuksi kirjauduin sisään omalla Gmail-tunnuksellani. Mielestäni Chrome OS tuntui hitaalta. Luin, että näin tosiaan on, kun käytetään VirtualBoxia. Chromebook on kuulemma nopea.

Aika saattaa olla otollisempi Chome OS:lle nyt kuin aiemmin. Windows 8 ei ole myynyt niin hyvin kuin ennalta ajateltiin. Tämä saattaa tuoda tilaa muille käyttöjärjestelmille.

Chrome OS VirtualBoxissa

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lähimaksaminen tuli Nordean Debit-korttiin

Nordea ja Osuuspankki tukevat nyt lähimaksamista pankkikorteissaan. Uudessa kortissa on oma symbolinsa merkkinä siitä, että alle 25 €:n arvoisia ostoksia voi tehdä korttia vilauttamalla ilman PIN-koodin syöttämistä.

Nyt vain odotan, että mm. kaupat ja ravintolat ottaisivat lähimaksamisen käyttöön. Nimittäin käteisen rahan käsittely vähenee ja kassatoiminnot nopeutuvat, väitän.

Nordean sivuilta löytyy lisää tietoa aiheeseen liittyen: http://www.nordea.fi/henkil%C3%B6asiakkaat/p%C3%A4ivitt%C3%A4iset+raha-asiat/kortit/l%C3%A4himaksaminen/1607912.html

Lähimaksaminen mahdollista yo. kortilla - symboli
on kortin oikeassa laidassa sanan Debit alla


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Näin alkuun Arduino Unon kanssa Mac OS X:ssä

Arduino Uno on edullinen mikrokontrolleri (noin 30 €, www.partco.fi), jonka avulla voi rakentaa vaikka robotin. Mutta ennen mitään suurempia projekteja pitää Arduino Uno saada toimimaan ja Macci siirtämään koodia Arduinoon.

Arduino Uno on suunnilleen luottokortin kokoinen


Niinpä loin tilin osoitteessa www.arduino.cc ja latasin ohjelmointiympäristön (zip-paketti) Macciini, joka on ihan tavallinen Mac Mini (Core Duo) OS X 10.6.8:lla varustettuna. Pudotin puretun zip-paketin Ohjelmat-kansioon ja käynnistin Aduino-nimisen sovelluksen. Sain ao. näköisen näkymän eteeni.

Arduino-sovelluksen voi ladata maksutta

Yo. kuvassa näkyvän koodin hain osoitteesta wikipedia.fi:sta hakusanalla arduino. Luin, että ennen projektin aloittamista Arduino kannattaa testata - siis joka kerran. Ruutukaappauksessa näkyvä koodi vilkuttaa lediä, joka sijaitsee Arduinon piirilevyllä. Mikäli ledi vilkuttaa, voi varsinaisen projektin kokoaminen alkaa.

Tallensin ensin tuon koodinpätkän (File, Save). Sitten käänsin koodin (Sketch, Verify/ Compile) ja lopuksi siirsin valmiin binaarin Arduinoon (File, Upload). Arduino-sovellus etsi itse sopivan portin eikä minun tarvinnut puuttua asiaan mitenkään. Kunhan vain liitin Arduinon USB-porttiin.

Ledi alkoi vilkkua aivan kuten pitikin. Nyt Arduino Uno on siis testattu ja se toimii. Tästä on hyvä jatkaa.

Oranssi ledi vilkkuu - sehän toimii!




Hyvin pieniä tietokoneita tulossa - Raspberry Pi on näihin verrattuna todella suuri

Luottokorttikokoinen tietokone Raspberry Pi on näppärän kokoinen ja soveltuu moneen harrastehommaan. Mutta parempaa (tai pahempaa, miten vain) on tulossa. Miniatyyritietokoneita saadaan jonkin ajan kuluttua markkinoille. Jotakin koosta kertoo se, että puhutaan avaimenperätietokoneista.

Pieni koko ei välttämättä ole ihan joka paikassa etu. Esimerkiksi lisälaitteiden liittäminen on hankalaa, sillä vaikkapa USB-liitäntä on suurikokoinen eikä sellaista kannata ympätä mukaan pikkuruiseen tietokoneeseen. Niinpä käyttötarkoitusta pitää miettiä huolella.

Myös virransyöttö on haastavaa. Vaikka pikkuinen tietokone tarvitsisikin vain vähän virtaa, pitää kuitenkin huolehtia akuista tms. ja niiden lataamisesta. Aurinkopaneeli saattaa toimia joissain tilanteessa, mutta ei taatusti taskun pohjalla avaimenperätietokoneessa.

Toivotan nämä pikkuruiset tietokoneet lämpimästi tervetulleeksi. Näin asioiden pitää mennä. Uutta pukkaa ja uudenlaisia tapoja käyttää tietokoneita.

PS Kyllä Raspberry Pi:llä on edelleen paikkansa. Pikkuruiset tietokoneet mittaavat lähinnä liikettä tai lämpötilaa. "Raspilla" voi sentään ajaa jopa Linuxia.

Viber-ohjelman beta-versio ei päivittynyt Windows Phone 8:ssa - poistin ja latasin uudestaan, nyt ok

Lähetän Viber-ohjelmalla ilmaisia tekstiviestejä mm. vaimolle ja tyttärelle. Windows Phone 8 sai jonkin aikaa sitten oman version Viberistä, joka kuitenkin oli vain beta-versio. Soittaminen betalla ei onnistunut. Vain ilmaiset tekstiviestit kulkivat.

Odottelin, että beta päivittyisi, jotta pääsisin soittamaan Viber-puheluja. Päivitystä ei ikinä saapunut. Niinpä poistin Viberin painamalla pitkään Viberin kuvaketta ja valitsemalla Poista. Latasin Viberin uudestaan kaupasta ja kas kummaa, sain uuden version, jolla voin soittaa toiseen puhelimeen, jossa on asennettuna Viber.

Ehkäpä Viberin beta-versio on aivan eri ohjelma kuin lopullinen Viber? Tämä selittäisi sen, miksi Viberin beta ei ikinä päivittynyt. Asia ei sinänsä ole aivan mahdottoman harmittava, kunhan tuon vain tietää. Enkä muuten ole edelleenkään varma, miten muiden ohjelmien beta-versiot käyttäytyvät.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kaiken kansan BYOD

Näyttää siltä, että työnantajat ovat kyllä valmiita hyötymään työntekijöiden omista älypuhelimista ja tableteista, mutta eivät ole valmiita tukemaan taloudellisesti laitteiden hankinnassa. Toisaalta omalla laitteella on lupa pelata vaikka Angry Birds -pelia - vaan ei työajalla! Kysymys on ilmiöstä nimeltä BYOD (Bring Your Own Device, tuo työpaikalle oma laitteesi).

Kyllä harmittaa pitää itsensä selvillä uusista mobiililaitteista ja niiden käyttöjärjestelmistä. Varsinkin, kun se pitää tehdä omalla kustannuksella. Voisiko laitteen hankkimisessa saada taloudellista tukea eri tahoilta jakamaan pottia?

Ehdotan, että valtio tukee älypuhelimen tai tabletin hankinnassa hallintoalamaisiaan varsin tukevasti vaikkapa ensi vuoden aikana. Saksahan auttoi kuluttajia vaihtamaan autonsa uusiin jokunen vuosi sitten. Voitaisiin siirtää piltit, mummot ja vaarit kerralla nykyaikaan. Nokian ja Microsoftin olisi pakko julkaista QWERTY-näppäiminen Lumia - erikoismalli vain Suomen markkinoille (ja tätä käytännöllistä mallia sitten maailmalla hehkutettaisiin).

Vaikka älypuhelinmyynti todennäköisesti lopahtaisi BYOD-supervuoden hankitojen jälkeen, kerrannaisilmiöt korvaisivat menetyksen. Voitaisiin liittää jokaiseen uuteen älypuhelimeen lähimaksaminen (= NFC:n kautta). Matkapuhelinverkkojen tulisi toimia joka niemessä ja notkossa. Verkkokaupat olisivat vihdoin arkea jokaiselle.

Sitten on pakko lausua vielä yksi asia. Entäs jos BYOD (Bring Your Own Device, tuo töihin oma laitteesi) aiheuttaa ilmiön, jossa yritykset ilmoittavat, että työntekijöiden on siirryttävä pakosti aliurakoitsijoiksi? Keksitään muka, että laitteet (ja samalla työntekijä) on helppo ulkoistaa. Toivon, että BYOD ei vahvista tällaista ajattelua. Työntekijälle työn teko (ja siinä mukana tarvittavat laitteet) ei saa maksaa mitään. Näin on sovittu.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kuinka katsoa perheen kanssa Yle Areenan sarjoja

Yle näyttää joitain TV-sarjoja yksistään Internetin kautta omalla Areena-sivustollaan. Näitä ohjelmia olisi mukava seurata ihan TV:stä perheen kanssa. Vaan kun telkkarissa (toistaiseksi) on harvoin mahdollista selata Internetiä.

Mikähän Ylen idea on ollut näiden Areenalla näytettävien sarjojen osalta? Halutaanko Areenalle lisää kävijöitä? Onko tarkoituksena tarjota myös television torjujille, mutta Yle-veron maksajille jotakin? Oli miten oli, kokonaisen perheen voi olla vaikea seurata Ylen Areenasta TV-sarjaa ellei se näy isosta televisiosta.

Ratkaisuna voisi olla kannettavan tietokoneen liittäminen televisioon. Ei. Se ei nyt vaan käy. Mutta sen sijaan tulitikkurasian kokoinen Android-tietokone mk808 voisi toimia! Tästä laitteesta kirjoitinkin jo aiemmin blogissa: http://sakarinkurssit.blogspot.fi/2013/02/mk808-tulitikkurasia-pc-on-nyt-kaytossa.html .

Ylen, vain Internetistä katsottavien ohjelmien myötä televisionkin pitää olla kytkettynä Internetiin. Ennenkuin televisiovalmistajat saavat omat televisioon sisäänrakennetut selaimensa yhteensopiviksi Ylen Areenan kanssa, "kotisohvaperunan" kannattaa kytkeä tietokone televisioon. Halusin mahdollisimman huomaamattoman ja pienikokoisen tietokoneen ja sen kerta kaikkiaan sainkin, kun valitsin mk808:n!

mk808:ssa on käyttöjärjestelmänä Android 4

mk808 taulutelevision takana

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

LibreOffice (alfa) for Android

LibreOffice on suosittu toimisto-ohjelmisto, jonka voi ladata maksutta verkosta. Se toimii Windowsin, Mac OS X:n ja Linuxin päällä. Tähän asti LibreOfficea on käytetty tietokoneissa, siis pöytä- ja kannettavissa koneissa. Nyt on saatavana varhainen versio LibreOffice:sta (alfa) myös Android-laitteille.

Googlen omasta Play-kaupasta ei LibreOfficea voi (ainakaan vielä) löytää). Sen sijaan tulee ladata apk-paketit ja tallentaa ne tablettiin. Tämän jälkeen apk:t vielä asennetaan. Katso siis seuraava linkki, josta apk:t löytyvät: http://dev-builds.libreoffice.org/daily/master/Android-ARM@24-Bytemark-Hosting/current/

Koska LibreOffice on vasta alfa-vaiheessa, on turha odottaa, että ohjelmisto pysyisi edes kunnolla pystyssä. Sen sijaan mielenkiintoista on kokeilla, miten LibreOfficen valikoita pystyy painamaan sormella. Voiko alasvetovalikoihin perutuva käyttöliittymä toimia ihan tuosta seitsemän tuuman pienessä tabletissa puhumattakaan Android-pohjaisesta älypuhelimesta? Kuinka nopea (tai hidas) LibreOffice on tabletissa? Kuulemma joidenkin kuukausien päästä voidaan odottaa stabiilimpaa versiota.

Kiitos kyllä, haluan käyttää LibreOfficea Androidissa. Nimittäin 3G- tai wlan-verkot eivät ole aina saatavilla. Silloin ei voi käyttää esim. Google Docs -palvelua. LibreOfficella voin tallentaa ja avata vaikkapa Microsoft Officen docx-, xlsx- tai pptx-tiedostoja ja vieläpä nk. offline enkä siis tarvitse yhteyttä verkkoon. Tämä on ohjelmiston etu. Lisäksi Microsoft yrittää kiskoa vuosikorvausta Office365 -toimisto-ohjelmastaan. LibreOfficen voi saada käyttöön ilman mitään maksuja. Tuossa on mainittuna syitä, miksi LibreOfficelle on oma paikkansa myös tablettimaailmassa.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Älä heitä pois vanhaa tablettia - vaihdata akku

Ensimmäiset, markkinoille muutama vuosi sitten tulleet tablettitietokoneet ovat tulleet siihen ikään, että niiden akku alkaa olla entinen. Voi vain kuvitella, mikä tilanne on muutaman vuoden päästä. Silloin tabletteja löytyy melkein jokaiselta pöydän kulmalta. Niille kaikille ominaista on yksi asia; akku ei enää pidä varausta kuten uutena.

Kuulin tarinan Samsung Galaxy Tab 7" -tabletista, jonka akku oli kertakaikkisen loppu. Omistaja osasi käyttöliittymän kuin omat taskunsa ja kokonsakin puolesta laite oli juuri passeli. Onneksi sopiva nimenomaan älypuhelimiin ja tabletteihin erikoistunut huoltoliike löytyi. Hintaa kertyi 99 € + 12 € postikuluja. Vaikka vanha tabletti oli jo kulunut, sille löytyi ja löytyy ihan parhaillaankin paljon käyttöä.

Em. akun vaihto sujui kuin siinä kuuluisassa Strömsö:ssä. Hyvä niin. Vaan kuinka moni uuden tabletin ostaja on miettinyt laitteensa elinkaarta? Olen itse seurannut Internetin kirpputoreja. Vuoden vanhat tabletit vaihtavat omistajaa ja sitten hankitaankin jo uudempi ja nopeampi laite. Tähän saattaa innostaa käyttöjärjestelmien vanheneminen. Android - ja iOS- (iPad:ssa) käyttöjärjestelmät saavat päivityksiä tuon tuosta. Lisäksi kynnys vaihtaa uuteen laitteeseen on alhainen; nimittäin tablettien hinnat sen kuin jatkavat laskuaan. Turhamaisuuskin on yksi huomattava tekijä. Pitäähän sitä olla uusinta uutta hankittuna.

On kerrassaan mainiota, että esimerkin tapaisia huoltoliikkeitä löytyy ihan täältä Suomesta. Onneksi ei sentään tarvitse lähettää tablettia vaikkapa Viroon tai kauemmaksi. Kun kahden vuoden päästä ensin vaihdatat tabletin akun, voit ehkä ladata tablettiin peräti uuden käyttöjärjestelmänkin. Erilaiset Linuxit (Ubuntu Linux, Debian) tekevät tuloaan tableteille. Ainakin kaikkein suosituimmat merkit ja mallit saavat omat Linuxit, joiden tietoturva on paremmalla tolalla kuin vanhan Androidin. Applen iPad:it ovatkin sitten asia erikseen. Niille en lupaa muita käyttöjärjestelmiä kuin Applen oman iOS:n. Vanhaa iPadia on hankala päivittää niin, että siinä olisi uusin iOS-käyttöjärjestelmä.

Elämme aikoja, jolloin laitteiden elinkaari sen kuin lyhenee. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa turhan romun kertymiseen  tai kertymättömyyteen. Akun vaihto on tehty hankalaksi, mutta ei mahdottomaksi. Kannatan lämpimästi akun vaihtoa ja samalla suomalaisen työn tukemista.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Näin katsot Ylen kanavia suorana verkossa

Ylen kanavia voi seurata suorana seuraavasti:
  • Kirjoita www-selaimeen osoite areena.yle.fi ja paina enter
  • Napsauta seuraavaksi Suorat ja kuvan keskeltä Play-painiketta (kuvassa ympyröity sinisellä)
Luonto-ohjelma menossa TV1:llä

Edit: Ahaa! Android- ja iPhone-laitteilla voi myös katsoa Ylen kanavia suorana, kunhan ensin lataa Yle Areena -sovelluksen, jonka kautta suora ohjelma toistuu.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Veroilmoituksen voi tehdä verkossa - muista tulostaa tehdyt muutokset

Ihan vaan siltä varalta, että veroilmoitukseen tehdyt muutokset eivät olisikaan kirjautuneet verohallinnon tietokantoihin, kannattaa tulostaa vaikkapa PDF-muotoon tehdyt muutokset. Sitä varten sähköisessä veroilmoituksessa on oma linkkinsä. Edelleen tuo tulostunut PDF kannattaa pitää tallessa vaikkapa sähköpostissa tms. paikassa siltä varalta, että verottaja saattaa sellaista myöhemmin tarvita.

Sinänsä tavanomainen veroilmoitus, jossa lähinnä kirjataan matkakulut, täyttyy helposti ja nopeasti verkossa. Kannattaa painaa verohallinnon omia paluu-painikkeita. Käytin selaimen omaa Takaisin-nappulaa ja olin hetkessä aivan hukassa. Onneksi mitään vakavaa tiedon menetystä ei sattunut.

Veroilmoitus on nyt jätetty.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pebblen ottaminen käyttöön sujui vaivatta

Android-puhelin ja Pebble latauksessa.


Otin vihdoin käyttöön Pebble-älykellon. Viikon se ehti odottaa paketissa. Oli sen verran muuta tekemistä, että Pebble sai odottaa.

Aivan ensiksi päätin ladata Pebblen akun. Sitä varten paketissa on USB-johto, jota ei kannata hukata. Tarvikejohtoa tuskin löytyy? Pitääpä tarkistaa tuo asia... Kellon voi painaa pois päältä (Shut Down). Silloin mitään ilmoituksia ei tule näyttöön, mutta sentään kellonaika näkyy. Tämä on hyvä! Voin siis vaihtaa välillä vapaalle ja silti nähdä kellonajan, mutta en mitään sähköpostiviestejä. Lisäksi kellon akkua säästyy!

Olin asentanut Android-puhelimeen jo aiemmin Pebble-ja Pebble Notifier-sovellukset Play-kaupasta. Ensiksi nk. yhdistin toisiinsa (engl. pairing) bluetoothin yli puhelimen ja kellon. Jätän tuon työn jokaisen Pebble-käyttäjän omaksi huoleksi. Vaikeaa se ei ollut ja löysin esim. videoita YouTubesta, joita katsomalla asia aukesi.

Androidissa piti sallia Asetuksissa kohdassa Esteettömyys Pebble -ja Pebble Notifier -sovelluksille. Sitten valitsin puhelinsovelluksissa Pebble ja Pebble Notifier ne sovellukset, joiden haluan lähettävän ilmoituksia kelloon. Näitä olivat:

  • Gmail
  • Sähköposti (minun tapauksessani Exchange)
  • Kalenteri
  • Puhelin
  • Twitter
  • Viber
  • Tekstiviestit

Em. palveluista sain toimimaan aika monta. Kun puhelu tulee kännykkään, näen ja tunnen sen värinänä ranteessani. Voin lopettaa värinän painamalla kellon nappia. Soittaja voi joko jättää minulle viestin vastaajaani tai lopettaa puhelun. Mikäli haluan, voin rynnätä palaverista ulos vastaamaan puheluun.

Tekstiviestit näkyvät kellon näytöllä. Valitsin kellon asetuksista pienen fontin. Voin lisäksi rullata viestiä alaspäin.

Uudet sähköpostiviestien otsikot niin Exchangesta kuin Gmailista näkyvät kellossa.

Viber-pikaviestien saapumisesta ilmoitetaan kellon ruudulla. Itse viesti on luettava kännykästä.

Exchangen kalenterimerkinnät tulevat myös kellon näyttöön.

Twitteriä en vielä kokeillut.

Puhelimen musiikkisoitinta voi hallita kellon painikkeiden avulla. Koska en jaksa kuunnella korvanappien avulla musiikkia, tätä ominaisuutta en *vielä* ottanut käyttöön. Ehkä innostun myöhemmin toistamaan podcasteja.

Varmasti pitää lukea vielä lisää ohjeita, päivittää kellon firmwarea ja sovelluksia kännykässä. Näin saan kellosta vielä enemmän irti. Yllä olen kirjoittanut tunnin kokeilun jälkeisiä havaintoja ja kokemuksia.

Pebble-sovellus ja Pebble-kello




keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Saunalahti myy Chromebookia Suomessa

Chromebook on nyt myynnissä myös Suomessa. Sen saa tilattua Saunalahdelta. Kannattaa hankkia sellainen malli, jossa on sisäänrakennettu 3G-modeemi. Chromebook tarvitsee nimittäin Internetiä jatkuvasti.

Itse Chromebook on jännittävä laite siitä syystä, että sen prosessorina hyrrää ARM Intelin sijaan. Raspberry Pi -koneeseen tottuneena jo tässä olenkin odotellut, koska ARM-pohjaisia asiallisia kannettavia alkaa näkyä markkinoilla. Itse asiassa Chromebookissa on kuulemma Nexus 10 -tabletin sisälmykset. Niinpä sitä tulee miettineeksi, kumman oikein valitsisi; tabletin vai Chromebookin.

Chromebook on saanut suitsutusta vaan Windows RT ei. Tämä on kummallista. Windowsin uusi käyttöliittymä tuntuu siis olevan niin huono, että jopa Chrome-selaimeen perustuva Chromebook ajaa ohi. Niin se maailma muuttuu. Nähtäväksi jää, myykö Chromebook Suomessa. Hankin itse sellaisen sitten joskus (käytettynä) :P.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pebble saapui

Minun Pebbleni on kotoisin eBay:sta. Ehdin jo peräti avata paketin, mutta en sen enempää. Juuri nyt en ehdi. Palaan asiaan ihan lähiaikoina. Niin siis Pebble on älykello.




sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Elisa lompakolla voi maksaa verkossa ja NFC:n kautta kahvilassa

Kävin ihan muilla asioilla Saunalahden Lasipalatsin liikkeessä. Huomasin, että Elisa (omistaa Saunalahden) kauppaa tuotetta nimeltä Elisa lompakko. No sellainenhan piti heti saada. Ei maksanut mitään. Taitaa olla jokin kampanja menossa.

Sen verran uusi asia tuo Elisan lompakko on, että olen vasta asentanut Nokia Lumia 920 -puhelimeen Elisan julkaiseman sovelluksen ja kirjautunut sisään. Seuraavaksi pitäisi siirtää rahaa lompakkoon (max 150 €, se on raja). En vielä ole keksinyt, miten raha siirtyy. Pitää lukea ohjeita.

Elisan lompakon avulla voi kuulemma maksaa sellaisissa verkkokaupoissa, joissa makutapana on Pay Pass. Saamieni tietojen mukaan ulkomailta tällaisia kauppoja jo löytyy. Suomessa vähemmän (lue: tuskin ollenkaan vielä). Olen ollut hvyin varovainen ulkomaisten verkko-ostoksien suhteen. Josko nyt olisi aika hankkia pikkutavaraa ulkomailta?

Sain kaupan päälle NFC-tarran, johon voi ladata pikkurahaa. Tarra liimataan kännykään takapuolelle ja sitä vilautetaan vaikkapa kahvilassa tai pikaruokalassa. Näin siis maksetaan ostos. Ihan kätevää. Kun vaan saisi kyseisen toiminnon lähikauppaan tai edes sinne hampurilaisbaariin.

Elisa on julkaissut sovellukset Androidille, iPhonelle ja Windows Phone -alustalle. Elisa tuntuu siis olevan tosissaan palvelunsa kanssa. Hyvä, että kaikki kolme alustaa ovat tuettuja. Oli erittäin mukavaa ladata sovellus Windows Phoneen. Usein jään ilman, kun vain Android ja iPhone saavat nauttia uutuuksista.

Vakavampi puoli tässä Elisan lompakossa ovat varmenteet. Elisa huolehtii tuotteensa turvallisuudesta. He ylläpitävät varmennepalvelua. Jotenkin pitää olla varmaa, että se olen minä, joka maksan ja siirrän rahaa Elisa lomakkoon. Toivottavasti palvelu pelaa eikä tietoturvaongelmia synny.

Olen odottanut Elisan lompakko -tyylistä palvelua. Vihdoin saadaan pankki- ja luottokorttimaksamiselle vaihtoehto. Lisäksi Elisan lompakko hyödyntää NFC-tekniikkaa. Se on hyvä, sillä näin NFC tulee yhä tutummaksi monelle. Toivotaan, että maksupäätteitä ilmestyy kauppoihin. Tällä hetkellä Elisa lompakko  on minulla ainakin työttömänä.

Edit: tuli hyvä vinkki palautteena yo. blogikirjoitukselle! Seuraavasta linkistä pääsee katsomaan Google Mapsista, missä *lähimaksamista* (haa, uusi termi!) voi kokeilla Suomessa: http://tinyurl.com/cflgjbp

Edit 2: Tuosta osoitteesta voi etsiä PayPass-palveluita ulkomailta: http://www.mastercard.us/cardholder-services/paypass-locator.html









lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kesäaika alkaa - tarkista älypuhelimen aika!

Sunnuntaina 31.3.2013 ollaan jo kesäajassa. Odotan tottakai, että uusin tekniikka toimii ja kellot siirtyvät itsestään uuteen aikaan. Näin ei välttämättä käy! Taskussani on nimittäin Windows Phone 8 -alustainen Nokia Lumia 920 -älypuhelin. Nokia on ehtinyt jo varoittaa, että ongelmia saattaa ilmetä kellonajassa!

Onhan se peräti merkillistä, että Lumia 920 ei tuollaista temppua osaa. No, katsotaan nyt. Toisaalta tuntuu myös siltä, että edes jossain asiassa ihminen on sentään vielä "kurko". Käänsin jo kesäaikaan seinäkellot. Myös rannekello  näyttää tunnin enemmän. Voin sitten huomenna odotella, että Lumia 920 innostuu arpomaan uuden ajan. Sillä aikaa minä käyn ihan oikeaa *analogista* kesäaikaa, jonka olen vieläpä itse säätänyt!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Verkkohyökkäyksiä! Voisiko maailma sittenkin olla off-line?

Google kertoi, että sen sanakirjoja voi käyttää Android-matkapuhelimissa ilman verkkoyhteyttä. Tämä onkin hyvä asia, sillä Internetissä koettiin juuri äskettäin hyökkäyksiä, joiden tarkoituksena oli ilmeisesti kaataa koko verkko.

Mitähän sitä sitten voisi tehdä, mikäli verkko kaatuisi? Ainakin voisi lenkkeillä ja tehdä ruokaa. Mutta kovin pitkää katkoa ei maailma siedä. Liian moni tietojärjestelmä on riippuvainen Internetistä, joka on itse asiassa nk. verkkojen verkko.

Elämä ilman verkkoa olisikin ihan uusi kokemus. Sellaista on tullut kokeiltua 1980-luvulla. Taidan ryhtyä kriisikonsultiksi ja neuvoa, mitä kaikkea voi keksiä koneella roikkumisen sijaan. Olen itse paraskin puhuja; joka päivä tuijotan ruutua useita tunteja sekä töissä että kotona.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hankin Pebble-älykellon

Kello on jo matkalla Suomeen. Sen voi liittää bluetoothin avulla Android- tai iPhone-puhelimeen. Saapuvat tekstiviestit ja sähköpostit voi lukea kellon ruudulta.

Lupaan palata asiaan, kun kello on kädessä. Puhelimen jatkuva hiplaus on *so last season*!


This picture is licensed under the Creative Commons Attribution-Share Alike 1.0 Generic license.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Muutimme - DNA:n Welho siirtyi uuteen asuntoon ilman ongelmia

Vein DNA:n Welho -liittymän kaapelimodeemin uuteen asuntoomme. Liitin laitteen yhteen asunnon useista TV-pistorasioista. Internet-yhteys alkoi toimia välittömästi!

Toki olin ilmoittanut muutostamme etukäteen DNA:lle. Tuki kertoi, että yhteys alkaisi toimia muutaman tunnin kuluessa siitä, kun modeemilaite on kytketty verkkoon. Todellinen yllätys oli se, että saimme vanhan yhteytemme toimimaan välittömästi.

Muutamat tietokoneemme, tablettimme ja matkapuhlimemme käyttävät kaapelimodeemin tarjoamaa wlan-yhteyttä. Mitään muutoksia ei tarvinnut tehdä päätelaitteisiin. Kätevää!

Varmistimme ennalta, että muuton aikan ja sen jälkeen käytössämme on vettä, lämpöä, valoa - ja tietenkin Internet-yhteys. DNA:n Welho toimi hyvin joustavasti!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Lasipalatsin Kohtaamispaikka -kirjastossa on nyt 3D-tulostin!


Paikka on siis Helsingin Lasipalatsi ja siellä kirjasto nimeltä Kohtaamispaikka. Katso www-sivut: http://www.helmet.fi/kohtaamispaikka .

Sain jopa luvan käydä tulostamassa, vaikka 3D-tulostin ei vielä olekaan kaikille avoin. Ilmeisesti kuluvan kuun aikana kuka tahansa pääsee tulostamaan.

Otan mukaan tyttäreni ja hänen kaverinsa. On tärkeää, että nuoriso pääsee näkemään ja kokemaan, mitä 3D-tulostus on. Itselläni ei ole niin väliä. Tai no, tottahan olen todella innostunut ko. asiasta, mutta haluan toki jakaa tietoutta muillekin.

3D-tulostimet ovat sen verran kalliita ja hankalia pitää yllä, että kannatan lämpimästi yhteiskäyttöä Kohtaamispaikan tapaan. Ehkäpä tilanne muuttuu muutaman vuoden päästä. Voi käydä niinkin, että 3D-tulostus ei olekaan mikään suuri trendi. Olen itse sitä mieltä, että 3D-tulostus on yksi ulottuvuus muiden joukossa. Kohtaamispaikassa voi editoida ääntä ja videota. 3D käy hyvin siihen rinnalle enkä usko sen häviävän ihan heti nyt, kun se vihdoin saatiin kaiken kansan tietoisuuteen ja saataville.

En ole ehtinyt (tai jaksanut) opetella 3D-ohjelmien käyttöä. Niinpä tyydyn nyt aluksi lataamaan thingiverse.com -palvelusta jonkin yksinkertaisen muodon. Siirrän valmiin tiedoston muistitikulle tai SD-kortille. Sitten käyn kokeilemassa Kohtaamispaikassa 3D-tulostamista. Tytär saa varmaan valita tulostettavan kapistuksen.

En voi olla lopettamatta Kohtaamispaikan kehumista. Tässä tapauksessa verorahat on kohdistettu oikein. Tottakai Aalto-yliopiston Fablab on todella nasta paikka, mutta sinne pääsee vain kerran viikossa eli tiistaisin klo 12-18. Eihän se käy minulle ollenkaan. Aikataulut eivät "natsaa". Vaan kirjasto, joka on auki myös iltaisin, on kerrassaan ehdoton paikka 3D-tulostimelle.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Onko seuraavassa kannettavassasi ARM? Apple Airissa saattaa jo pian olla

Apple saattaa siirtyä Air-kannettavissaan omiin ARM-arkkitehtuuriin perustuviin prosessoreihinsa. Ennustan, että vähän Applen jälkeen useat muutkin tietokonevalmistajat kipittävät kiltisti perässä.

Applella on helppoa, sillä se sovittaa Mac OS X -käyttöjärjestelmänsä Airille (ja on tainnut jo tehdä näin iPhonen ja iPadin osalta) ja alkaa myydä Airia. Oma prosessori, oma käyttöjärjestelmä, kuulostaa hyvin "Applelta", eikö?

Mutta muiden, PC-puolelta tuttujen valmistajien pitää miettiä tarkkaan, mitä tarjoavat. Samsung valmistaa jo nyt ARM-pohjaista ChromeBookia, jossa siis pyörii käyttöjärjestelmänä Googlen Chrome OS. Voiko kovin moni muu, vaikkapa Dell, enää mahtua tuohon ryhmään? Riittääkö, että yksi valmistaja suoltaa Chromebookeja? En tiedä. Microsoftilla on oma Windows RT-käyttöjärjestelmänsä, joka ei ole myynyt hyvin. Mikä tai kuka valmistaja enää haluaa tarjota enempää kyseisiä kannettavia? Onkos niitä muita merkittäviä ARM-käyttöjärjestelmiä kuin Chrome OS ja Windows RT? Ei nyt tule mieleen.

En mene tässä kirjoituksessani Applen enkä muiden valmistajien syihin, miksi ne valitsisivat ARM:n vaikkapa Intelin sijaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kunhan 64-bittinen ARM-prosessori saadaan markkinoille, syntyy uudenlainen PC, jossa vanhat tutut osat on korvattu uusilla.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

SoundCloud - voisivatko pilvestä tulevat uutiset kuulua automatkan ajan?

Löysin podcasteja tarjoavan palvelun nimeltä SoundCloud. Windows Phone 8:lle ei ole tarjolla omaa SoundCloud-sovellusta, iPhonelle ja Androidille kyllä löytyy. Onneksi www-selaimen kautta voi kuunnella podcasteja.

Valitsin ensin eri genreistä sellaisia podcasteja, joita haluan kuunnella; uutisia, tekniikkatietoa jne. Sitten sain listan podcasteja ja saatoin aloittaa kuuntelemisen (katso kuva alla). SoundCloud-palveluun voi lähettää omiakin podcasteja. Siitä vain tekemään! Kuuntelin jonkun äänittämää kiukaan ääntä. Puut paloivat ja löylyä heitettiin.

Olen miettinyt, pitäisikö työmatkoilla kuunnella muutakin kuin FM-taajuuksilla pyöriviä kanavia. Mm. Suomi Popin Jaajot tai Radio Puheen Olgat eivät kerta kaikkiaan iske ja aamuisin välttelenkin kyseisiä kanavia.

SoundCloud saattaisi olla vaihtoehto. Vaan on yksi ehto, jonka pitää täyttyä. Nimittäin 3G- tai 4G-verkkkojen pitää toimia koko ajomatkan ajan ilman viiveitä tai katkoja. Eihän sitä ohjelmaa muuten voi kuunnella. Nimikin sen sanoo; SoundCloud eli radio-ohjelmat tulevat pilvestä.

Vaikka yksittäinen ohjelma kuuluisikin ajon ajan niin mitä sitten tehdään, kun ohjelma päättyy. Jonkinlainen soittolista olisi hyvä laatia ennen ajoon lähtöä. Sellaista toimistoa en selainversiosta löytänyt.

Myöskin puhelin on saatava kuulumaan autostereoiden kaiuttimista. Tähän minulla on jo olemassa vermeet. En vain ole kokeillut niiden toimivuutta.

Voisin kuvitella, että amerikkalaiset kuuntelevat paljonkin podcasteja, koska istuvat myös paljon autossa. Yritin löytää suomenkielistä ohjelmaa, mutta ainakaan vielä en sellaisia nähnyt (tai kuullut). Toki Suomessa on tarjolla paljonkin podcasteja mm. Ylen puolesta. Ne vain eivät näytä olevan tarjolla SoundCloud:ssa.





keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pian Ubuntun voi asentaa hyvinkin moneen tablettiin

Ubuntun voi jo nyt asentaa Googlen Nexus -tabletteihin. Lisää on tulossa. Useaan jo markkinoilla olevaan Android-tablettiin sovitetaan Ubuntua. Listan tuettavista laitteista voi jokainen nähdä seuraavassa osoitteessa:


Minua kiinnostaa tietää, nouseeko kyseisten tablettien arvo hetkellisesti. Olen nimittäin huomannut, että ainakin Nexus -tabletit myytiin nettikirpputoreilla täällä Suomessa äkkiä pois. Olisiko tämä johtunut kiinnostuksesta Ubuntua kohtaan? Kun kysyntää syystä taikka toisesta on paljon, käytetystä tabletista kehtaa  pyytää vähän enemmän rahaa.

Nyt pitääkin lähteä etsimään vaikkapa Asus Transformer Infinity -tablettia. Siihen kun voi asentaa Ubuntun - vaikka heti!

mk808 -tulitikkurasia-PC on nyt käytössä

Liitin mk808 -tulitikkurasia-PC:n taulutelevision HDMI-liitäntään. Näppäimistö ja hiiri ovat kiinni passiivisen hubin avulla yhdessä ja ainoassa mk808:n USB-liitännässä. Sitten työnsin virtalähteen seinään. Hetken päästä televisiosta näkyi Android-käyttöjärjestelmä.

Asetin wlan-verkon toimimaan ja näin pääsin Internetiin. Kokeilin YouTubea ja sain sekä liikkuvan kuvan että äänen esille. Www-selain toimi. Androidin Työpöytä oli suurempi kuin TV:n ruutu. Onneksi löytyi tähänkin säätömahdollisuus.

Moni taitaa hankkia näitä pieniä Androideja nimenomaan videoiden katselemista varten. Minua kiinnostaa muukin käyttö. Esimerkiksi kesken TV-ohjelman on hyvä päästä tarkistamaan verkosta jokin asia. Pitää kokeilla vielä lisää video-ominaisuuksia. Osaako mk808 esimerkiksi toistaa HD-videota?

mk808:ssa on vakio-ROM enkä ole ajatellut vaihtaa sitä. Nk. custom ROM:in avulla mk808:sta saa irti vieläkin enemmän. Olen ymmärtänyt, että alkuun vakio-ROM:it olivat epävakaita. Osasyynä saattoivat olla alitehoiset virtalähteet. Omassani on 2000 mA:n laturi. Näin laite pysyy pystyssä eikä syy ole ainakaan virran vähäisyys. Myös vakio-ROM:it ovat päivittyneet ja pysyvät pystyssä entistä paremmin.

Ostin mk808:n käytettynä hintaan 45 €. Halusin kokeilla laitetta nimenomaan TV-käytössä. Seuraavaksi pitää löytää jostain edullinen langaton näppäimistö, jossa on mukana hiiri.




Ihan normaali Android

Tietokone mk808 roikkuu TV:n takana

maanantai 25. helmikuuta 2013

Berrybootin avulla yhdelle SD-kortille useita käyttöjärjestelmiä Raspberry Pi:ssä

Ooh, uuh! Halkean jälleen kerran innostuksesta! Tähän asti olen joutunut varaamaan Raspberry Pi:ssä aina yhtä käyttöjärjestelmää varten yhden SD-kortin. Niitä on sitten pitänyt vaihdella ja etsiä välillä kiivaastikin. Ei enää. Berryboot antaa mahdollisuuden asentaa useita käyttöjärjestelmiä yhdelle SD-kortille. Oikein hyvä. Kannatetaan ja otetaan kiljuen käyttöön!

On kulunut vain puoli vuotta siitä, kun sain oman Raspberry Pi:n käyttööni. Mikään muu laite ei ole tuonut näin paljon yllätyksiä ja iloa. Uudet kännykät toki ovat näyttäviä, mutta ne ovat niin ennustettavia. Raspberry Pi ja siinä ajettavat ohjelmat sekä lisälaitteet yllättävät puun takaa alvariinsa. Niinkuin nyt tämä Berryboot!

Raspberry Pi ja sen tarjoamat ohjelmat ovat siitä mukavia, että ne vain ovat. Niitä ei tarvitse selitellä eikä niiden tarvitse selitellä. Siinä, kun esimerkiksi Windows 8 etenee huonommin kuin aikoinaan Windows Vista, Raspberry Pi kulkee nk. omia polkujaan eikä sen edes tarvitse vilkuilla mitään Windows-maailmaa. Pidän siitä rehellisestä maailmasta, jonka Raspberry Pi ja siinä pyörivät softat voivat tarjota.

Tässä linkki Berryboottiin: http://www.berryterminal.com/doku.php/berryboot

Edit: Nyt hajoan (positiivisesti) lopullisesti! Berryboot antaa mahdollisuuden asentaa käyttikset USB-tikulle. Boottiloaderi säilyy SD-kortilla. Mutta siis se pihvi on, että SD-kortiksi kelpaa joku ihan pienikin, väitän. Sen sijaan USB-tikku voi olla vähän nopeampi kuin SD-kortti, joten ehdottomasti kokeilen! Aiemmin jo kuolasin tuollaisen kombinaation perään, mutta en saanut manuaalisesti hommaa toimimaan. Nyt Berryboot hoitaa tiedostot paikoilleen puolestani automaattisesti!

HP julkaisi tabletin - Suomessa hinta alle 200 €

HP ei ikinä menestynyt WebOS-käyttöjärjestelmällään, jonka se hankki Palmilta. Lopulta HP hankkiutui eroon WebOS:sta ja päätti pysytellä poissa koko tabletti- ja matkapuhelinmarkkinoilta.

Nyt HP julkaisi seitsemän tuuman Android-tabletin. Sen hinta tulee asettumaan Suomessa alle 200 euron. Hyvä niin. Erittäin kilpailukykyinen Google Nexus 7 -tabletti maksaa 239 € (siis Suomessa).

Entäpä sitten, kun joku valmistaja keksii tarjota alle 150 €:n hintaista tablettia? Ja edelleen joku toinen hintaan alle satanen? Kuluttajahan siitä hyötyy - mikäpäs siinä! Mutta voidaan miettiä, miksi HP haluaa nyt yhtäkkiä olla mukana tablettirintamalla. Voittoa tuskin jää paljon.

En tiedä perimmäistä vastausta HP:n tempaisulle. Minulle päin näyttää siltä, että HP on nyt erilainen yritys kuin aiemmin, sillä markkinakin on muttunut. PC:t ja tulostimet eivät tuo samalla tavalla kassavirtaa kuin aiemmin. Kannettavatkin ovat muuttuneet tableteiksi, joiden tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. On kuin HP:n olisi vaikea tietää, minne maailma on menossa. Samalla HP näyttää tännepäin tavalliselta yritykseltä - hyvin yllätyksettömältä.

Minusta HP:n tablettijulkaisu oli kuin minkä Nokia teki minikannettavansa kanssa. Hetken kuluttua HP:n sinänsä laadukasta tablettia ei enää huomaa kukaan, sillä niin monta sekä merkki- että toisaalta bulkkitablettia on ja tulee olemaan tarjolla - pilkkahintaan. HP, keksi jotain, josta sinut muistetaan!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Nexus 7 + Ubuntu = toistaiseksi pitkäikäisin tabletti?

Katselin YouTubesta videota, jossa Ubuntu asennettiin Nexus 7 -tablettiin. Uutuuden viehätystähän siinä oli toki. Mutta sain myös vinkkiä, miksi nimenomaan Nexus 7 ja Ubuntu yhdessä saattavat kestää pitkäänkin käyttöä.

Applen iPad on kelpo laite, mutta Applen politiikan mukaisesti se tulee melko pian tiensä päähän, sillä Apple jakaa uusimman iOS-käyttöjärjestelmänsä vain uusille laitteilleen. Esimerkiksi iPad 1 saa tyytyä iOS 5 -versioon. Uudempaa iOS 6:ta siihen ei enää saa.

Nexus 7 puolestaan on tabletti, johon voi asentaa muitakin Linux-levitysversioita kuin vain Ubuntun. Tämä ominaisuus on juurikin se, joka tekee Nexus 7:sta hyvin pitkäikäisen. Tablettiin voi päivittää yhä uuden Ubuntun (tai vaikkapa Debianin). Tällainen lähestyminen on täysin päinvastainen Appleen verrattuna.

Nexus 7 ja Ubuntu ovat paitsi pitkäikäinen yhdistelmä myös muutakin kuin pelkkä surffilauta. Koska asennettuna on täysiverinen Linux, tabletissa on mahdollista ajaa erilaisia palvelimia ja näin ohjata vaikkapa web-palvelinta.

Akkuja ei Nexus 7:ssakaan sentään voi vaihtaa. Mikäli tabletissa pyörii jokin palvelin, sähkön saanti on varmistettava. Niinpä Nexus7 on pidettävä tällaisessa tapauksessa piuhassa kiinni. Voisin kuvitella, että akku kuolee 2-3:ssa vuodessa.

On mielenkiintoista nähdä, jatkaako Google nykyisellä linjalla ja tarjoaa edelleen Nexus -tabletteja, joita voi muutella mielensä mukaan. Voisiko Google hyötyä siiä, että Androidin tilalle asennetaankin Ubuntu tai Debian? Android on lopulta myös Linuxiin pohjautuva käyttöjärjestelmä. Canonical ltd, joka yrittää Ubuntullaan tablettimarkkinoille, on ainakin nyt aluksi riippuvainen Nexus -tableteista. Ilman niitä kukaan ei voi tietää, miltä Ubuntu tuntuu ja näyttää tabletissa.

Langaton lataus on ok, mutta minne työnnän laturin työmatkan ajaksi?

Ostin vähän käytetyn Nokia DT-901 -laturin. Sen mukana sain Fatboy -tyynyn. Nyt Nokia Lumia 920:n langaton lataaminen onnistuu helposti. Jotain jää toivomisenkin varalle. Nimittäin sekä itse langaton laturi että Fatboy-pussi ovat kookkaita - paljon suurempia kuin ne entiset tavalliset laturit. Minne siis sijoitan laturin, kun olen matkalla? Povitaskuun? Ei sentään. Pitää järjestää niin, että langaton lataaminen tapahtuu vaikkapa kotona ja töihin sekä matkoille otan mukaan sen vanhan laturin.

Ennen oli hiirellä matto, nyt kännyllä on tyyny.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Mk808 -tulitikkuaski-PC tulossa kokeiluuni

Päätin sitten kokeilla tulitikkuaskin kokoista Android-pohjaista tietokonetta, joka liitetään TV:n HDMI-liitäntään. Näistä on varoiteltu. Mutta hinta on houkutteleva ja voihan niinkin käydä, että laite on jopa toimiva. Haen tämän *käytetyn* laitteen huomenna sunnuntaina 24.2 omistajalta. Sitten vasta saan otettua kuvia.

Ennestään TV:ssä on jo kiinni Apple TV -mediatoistin. Se osaa vain YouTuben ja Netflixin. Lisäksi laite toistaa iPadin ja iPhonen videot langattomasti. Mk808 on enemmänkin ihan oikea tietokone. Olen kokeillut ajella Androidia minikannettavassa ja hyvinhän se toimi. Niinpä odotukset ovat korkealla. Mm. www-selain on ollut pitkään haussa televisioon. Apple TV ei tarjoa selainta.

Mikäli olohuonekäyttöä ajatellaan, tarvitaan langaton näppäimistö ja hiiri. Voi olla, että teen Mk808:sta ennemminkin ihan tavallisen PC:n. Katsotaan nyt. Moni on ollut pettynyt tulitikkurasia-PC-koneisiin. En kaipaa mitään ihmeellisiä vauhteja. Jos vain YouTube toimisi ja myös www-selain niin siinähän sitä olisi jo riittävästi.

Edit: tässä tämä mun mk808 nyt on:


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kännyköiden käyttöliittymät ovat niin last season - koe Googlen älylasien UI

Google latasi YouTubeen lisää videomateriaalia siitä, millaiselta tulevien kyseisen firman älylasien käyttöliittymä näyttää. Katso siis ao. video.


Itselläni kun alkaa olla ikänäköä niin pohdin, kuinka mahdan selvitä tuollaisten lasien kanssa. Kun pitäisi hahmottaa tuo ihan tavallinen fyysinen ympäristökin. Siihen sitten laitetaan vielä päälle yksi alati vaihtuva informaatiokerros. Uuh, kun ajaa Lidlin ohi, niin hevosenliha... tai muut mainokset senkuin vilahtelevat suorastaan silmissä. Entäs, jos joku kaappaa joko ne minun lasit tai palvelun, josta informaatio vierii laseille? Saan silmille jotain puppua?

Google toivoo saavansa ihan lähitulevaisuudessa osan tuloistaan kyseisten lasien avulla. Tämä tarkoittaa ei pelkästään laseja vaan kaikkea lasien ympärille rakennettua liiketoimintaa. Google hei, missäs lämpötiloissa laseja voi käyttää? Ei kai vaan nämä ole niitä samoja kehveleitä kuin Applella...?

EU: voisiko tulevan iWatchin raaka-aineiden alkuperän saada esille myyntipakettiin?

"Vermo-jupakka" käy kuumimmillaan. Hevosta saattaa löytyä sieltä sun täältä. Tällaiselle lihansyöjälle kuten minä "konimus kaakkimus" maistuu oikein hyvin. No hei, hirven lihankin sekaan kannattaa laittaa possua niin sitten se höystö ei ole niin kuivaa.

Elintarvikeviranomaiset pitkin Eurooppaa aikovat tutkia, missä elintarvikkeissa on tuoteselosteen vastainen sisältö. Hyvä hyvä. Nyt on töitä vähäksi aikaa tutkijoille.

Siirrytään hevosista tietotekniikkaan. Pysytään kuitenkin "kotirannoilla" eli Euroopassa. Minä kysyn, voisiko EU vaatia tuoteselostetta esimerkiksi Applen tuotteiden myyntipakettien kylkeen? Lapussa voisi lukea, että tuotteen valmistuksen yhteydessä ei ole käytetty lapsityövoimaa tai raaka-aineita hankittu työntekijää kaltoin koskevilta kaivoksilta. EU voisi vielä määrätä, että mikäli Applen laitteen hankkija ei ole tyytyväinen ja saa tietää jälkeenpäin, että em. lupaukset on petetty, rahat saisi takaisin - koron kanssa.

No no. Eihän sitä nyt noin vain mennä mennä sanelemaan Applelle ihan mitä sattuu. Eikä tällainen hallintoalamainen saa ehdotella puolestaan EU:lle, mitä sattuu tulemaan mieleen.

Oikeasti (vai miten sitä nykyään sanotaan?)! Kohta kaikki haluavat sen Applen kellon eli iWatchin. Mitä takeita on, että kello on nk. asiallista alkuperää?

perjantai 15. helmikuuta 2013

Nokia 700 ja Nokia Tag Writer osaavat tehdä NFC-tagista read only -muotoisen

Oli pakko tehdä nopea liike. Hankin käytetyn Nokia 700 -puhelimen, vaikka jo aiemmin vannoin, että en enää ikinä hanki Symbian-pohjaista laitetta. Söin sanani, sillä Nokia 700 löytyi edullisesti käytettynä nettikirpputorilta. Mikä tärkeintä, NFC on puhelimessa sisäänrakennettuna ja kruununa Nokia Tag Writer osaa lukita NFC-tagin niin, että se on nk. read only. Nyt NFC-tarraa ei voi pyyhkiä tyhjäksi eikä tarran sisältöä voi muuttaa.

Liimaan read only -tarran julisteen takapuolelle (kuvassa alla). NFC:n kanssa kilpailee QR, jonka myös liitän julisteeseen. Näin peräti kahdella eri tekniikalla voi päästä lukemaan tätä blogia :D.


torstai 14. helmikuuta 2013

Ubuntu Phone ja sen seurannaiset tulevat viemään voiton - Torvaldsin ennustus toteutuu

Linus Torvalds on ennustanut aiemmin, että vapaaseen lähdekoodiin perustuvat laitteet voittavat suljetulla koodilla varustetut vastaavat. Nyt tulee käymään juuri mainitulla tavalla matkapuhelinmaailmassa.

On kyllä kertakaikkiaan mieletöntä todistaa kuluvan vuosikymmenen aikana, kuinka ensin Windows Phone, sitten iPhone ja lopulta myös Android antavat jokainen tilaa vapaaseen lähdekoodiin perustuville puhelimille.

Mihin tämä väitteeni perustuu? Suljetin koodin puhelimet ovat rakentaneet markkinat ja kypsentäneet tilanteen nykyisen kaltaiseksi, jossa edelleen puhelinvalmistajat pyrkivät katteisiin, mutta samalla miettivät, miten karsia kustannuksia. Siirtymällä vapaaseen lähdekoodiin softasta ei tarvitse maksaa mitään. Myös puhelimia valmistetaan entistä tehokkaammin, kun ensin on harjoiteltu 20 vuotta mm. Nokian toimesta. Melkein mikä taho tahansa voi aloittaa oman puhelimen myynnin. Senkuin tilaa bulkkikännyköitä Aasiasta.

Toivotan ehdottomasti Ubuntu Phonen tervetulleeksi. Mikäli kyseinen puhelin toimii myös tietokoneena, se on toiveitteni täyttymys. Haluaisin liittää nykyisen Windows -puhelimeni näyttöön ihan samalla tavalla. Sehän olisi Microsoftille kauhistus, että hylkäisin PC:n, jossa on Windows. Ei sataisi enää Microsoftin laariin.

Mikä Linuxin levitysversio on seuraavana vuorossa Ubuntun jälkeen? Ja miksi? Siksikö, että Ubuntu on aivan liian kaupallinen joidenkin mielestä? Ubuntu Phoneen voi varmasti pienellä vaivalla asentaa muitakin Linux-levitysversioita. Debianiin perustuva puhelin - miksi ei?

Langaton lataus iPhone 4:llä

Poimin netistä kirpputorilta tyttären iPhone 4:lle edullisen suojakuoren, joka mahdollistaa langattoman latauksen. Nyt pitäisi vielä löytää vaikkapa Nokian langaton laturi, jotta pääsen kokeilemaan iPhonella lataamista. Voi se olla merkiltään myös Philips.

Onko tuo langaton lataaminen niin ihmeellistä? Miksi ei voida jatkaa niinkuin ennenkin eli piuha kiinni seinään ja kännyyn? Mielestäni langaton lataus on edistystä. Olen elänyt elämäni sähkön aikakaudella ja aina on pitänyt huolehtia piuhoista. Nyt vihdoin pääsee vähän helpommalla. Minun perusteluni langattomalle lataukselle on sen tuoma helppous tai kätevyys. Kannatan myös Spotify-ohjelmaa. En jaksa penkoa levyjä. Sitäkin tein aikanaan tarpeeksi.

Tyttärellä on tapana jättää iPhone 4 lataamatta. Sitten ihmetellään, kun kukaan kaveri ei soita. Langaton lataaminen voi madaltaa puhelimen lataamiskynnystä :D. Kohta muutamme ja pääsen opettelemaan induktiolieden käyttöä. Se tarkoittaa myös erään sortin langatonta lataamista. Myös sähköhammasharjojen lataaminen tapahtuu langattomasti. Arjessa siis on jo käytössä useita muitakin käytännön lataussovelluksia kuin vain tuo puhelin.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kuinka yleinen NFC-ominaisuus on puhelimissa?

NFC (Near Field Communication) on ollut olemassa jo iät ja ajat. No, ainakin digikaudella laskettuna *kauan*. Puhelimiakin on ollut saatavilla jonkin verran. Lähdin etsimään listaa, josta voisi nopeasti selvittää varsinkin nykyisten älypuhelinten tilanteen NFC:n osalta. Päädyin Wikipediaan. Sanotaan, että Wikipediaan ei voi luottaa. Vaan ainahan voin valita yhden puhelinmallin Wikipedian listalta ja tarkistaa erikseen, löytyykö NFC tosiaan kyseisen puhelimen sisuksista.

Lista on tämän linkin takana: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_NFC-enabled_mobile_devices

Päivitin iPod 4th gen -soittimeen iOS 6.1 -version - hyvin meni

Minulla on työpaikan kautta käytössäni iPod 4th gen -soitin. Päivitin wlan-verkon kautta käyttöjärjestelmän. Ongelmia ei esiintynyt ja nyt soittimessa on iOS 6.1.

En hakenut etukäteen mitään tietoa siitä, mitä uusia ominaisuuksia iOS 6.1 tuo. En huomannut juuri minkään muuttuneen iPodissa, joka ei varmaankaan ole se paras laite eri iOS-versioiden vertaamiseen. Voi olla, että iPod 4th gen ei tule ikinä enää saamaan joskus tulevaisuudessa julkaistavaa iOS 7 -versiota.

Onneksi iOS sentään jaetaan ilmaiseksi. En kyllä ala maksaa siitä mitään, jos rahaa alkavat pyytää. Päivitystahti on aika tiuha. Koko ajan saa olla vahtimassa, että soittimessa on riittävästi tilaa ja että musiikkitiedostot säilyvät soittimessa, kun päivityksiä ajetaan. iPodin voisi periaatteessa jättää jopa päivittämättä, mutta olen jo monta kertaa halunnut kokeilla nimeomaan iPodin avulla, kuinka uusi iOS latautuu ja tuleeko päivityksessä ongelmia. Toki myös lukemalla keskustelupalstoja saa tietää, meneekö esimerkiksi joku iPhone jumiin tms., kun päivittää puhelimen.

iOS on nyt 6.1

NFC-tageja kokeilemassa

Ostin Verkkokauppa.com:sta 10 kpl NFC-tageja hintaan 19,90 €. Merkki on MyFoneKit. Puhelimeeni Nokia Lumia 920:en latasin useitakin NFC-sovelluksia. Lopulta päädyin käyttämään NFC Publisheria. Napautin Write, kirjoitin www-osoitteen ja edelleen painoin Start publish/write. Vein puhelimen tarran päälle. Siirsin puhelinta niin, että tarra huomasi puhelimen NFC-lähettimen. Sain viestin Done puhelimen ruudulle. Sitten kokeilin tarraa. Toimihan se. Katso video alta. Kirjoitin tarralle uuden osoitteen. Sekin onnistui.

Luin, että Windows Phone 8:lle ei olisi tarjolla sovellusta, jolla tarrasta voisi tehdä nk. read-only-mutoisen. Vain Androidille olisi kuulemma ilmainen sellainen olemassa ja nimeltään NFCTagWriter, jolla onnistuu myös nk. multi-moodi. Tämä voisi tarkoittaa, että tarrassa olisi useita tietoja; www-osoite ja kontaktitiedot. Tuo multi on minulla "vähän hakusessa", kun ei ole juuri nyt Android-puhelinta.


Yleistyykö NFC? Applen puhelimissa sitä ei ole. Android-pohjaisista uusista löytyy ja Windows -puhelimista. Olen lisäksi lukenut tietoturvaongelmista. Lompakkona puhelimessa NFC ei ole turvallinen. Sentään K-kauppa, Helsingin kaupungin liikuntavirasto ja HSL luottavat NFC-tekniikkaan, sillä näiden tahojen kortit minulla on taskussa.

Aion tehdä pienen julisteen, jossa ovat sekä NFC-tagi että QR-koodi saatavilla. Molemmilla tekniikoilla voisi päästä vaikkapa tänne blogiin.

Mannerheimintiellä Saunalahden 4G DC (= 2*3G) suorastaan lentää!

Ajelin raitiovaunu 10:llä keskustaan puolen päivän aikaan tavallisena arkipäivänä. Päätin kokeilla silloin tällöin, millaisia nopeuksia Saunalahden 4G -liittymäni, joka on oikeasti vain 2*3G eli Dual Carrier, voisi näyttää. Käytin apuna Speedtest.net -sovellusta.

Huomasin, että vauhti oli huima useassa kohtaa Mannerheimintietä - olinpa sitten ulkona pysäkillä tai sisällä raitiovaunussa. Parhaan tuloksen sain Oopperan kulmalla:

Test Date: 13.2.2013 13:22:42
Connection Type: Cellular
Server: Helsinki
Download: 64,13 Mbps
Upload: 1,04 Mbps
Ping: 84 ms

Huima tulos!

Komeista lukemista huolimatta välillä verkko vaihtui eli puhelin hyppäsi automaattisesti 3G:n puolelle. On siis aivan tuurista kiinni, millaisia vauhteja voi saada. Jos asuinpaikan lähellä on hyvä verkko, lukematkin kaunistuvat. Osa hyvistä luvuista saattaa mennä vuorokaudenajan piikkiin. Illalla tuskin olisin saanut samanlaisia lukemia. Päivällä verkon käyttäjiä saattaa olla vähemmän. Tuo asia tosin pitää vielä todistaa. Vaan sen aika on sitten, kun tiet sulavat ja pääsen liikkumaan kunnolla polkupyörällä. Ei ole mukava ajella raitiovaunulla ja mittailla nopeuksia.

Vakuutun yhä enemmän siitä, että kyllä ne 4G-verkot vielä tulevat ja niillä päästään lujaa. Malttia pitää tosin vielä olla eikä kaikki kehitys tapahdu yhdessä yössä.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Saunalahden 4G (2*3G eli DC) lähes 20 Mbit/s -vauhdissa

Vaatimattomien vauhtien jälkeen tänään 11.2.2013 mennään lujaa. Vein Nokia Lumia 920 -puhelimeni ikkunalle ja käynnistin Speedtest.net -sovelluksen. Yhteyteni on Saunalahden 4G, joka on oikeasti 2*3G eli Dual Carrier.

Vauhti (siis Download) oli sellainen kuin haluankin sen olevan joka päivä. Kiitos tästäkin! Nyt ainakin näin, että lujaakin voidaan mennä. Upload on kuulemma 920:lla aina huono. Vika on siis laitteessa.

Tässä ovat tulokset:

Test Date: 11.2.2013 18:53:48
Connection Type: Cellular
Server: Helsinki
Download: 18,65 Mbps
Upload: 0,09 Mbps
Ping: 82 ms


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

NFC toimii hyvin Windows Phone 8:n ja Windows 8 -tabletin välillä

Halusin kokeilla, toimiiko NFC (Near Field Communication) Windows-maailmassa. Ennalta tiesin, että Androidin ja Windowsin välillä on ongelmia eikä NFC toimi kunnolla noiden laitteiden välillä.

Testiini valitsin Windows Phone 8 -puhelimen Nokia Lumia 920:n ja Windows 8 -tabletin Acer Iconia W510 :n. Latasin puhelimeen useitakin ilmaisia NFC-ohjelmia. Päädyin kokeilemaan NFC Publisheria, sillä se oli ohjelma, joka toimi ilman konstailua. Syötin ohjelmaan www-osoitteen, jonka halusin siirtää tablettiin. Asetin puhelimen tabletin kääntöpuolella olevan NFC-tarran päälle. Oli oltava tarkka. Pelkkä kopautus puhelimen ja tabletin välillä ei riittänyt vaan jouduin siirtämään kännykkää tabletin pintaa pitkin ja etsimään tabletin NFC-antennin (ja kännykän) tarkkaa sijaintia. Lopulta tabletti alkoi äännellä merkiksi siitä, että tietoa oltiin siirtämässä laitteiden välillä. Windows 8 pyysi kuittaamaan ja siten vastaanottamaan tiedon. Kun hyväksyin tiedotteen, www-selain käynnistyi ja lähettämäni www-sivu aukesi.

Olin tyytyväinen, että NFC toimi kahden erilaisen laitteen välillä. Se sen sijaan ihmetytti, että kännykkä piti asettaa kokonaan tabletin päälle makaamaan. Vielä tuolloinkin kännykkää piti siirrellä ja lopulta tiedon siirto onnistui. Ihan sentään mikään "kippis ja kulaus" -tyylinen tuo NFC ei sentään ole. Kun siis halutaan siirtää kahden kännykän välillä tietoa, pitää puhelimet asettaa täysin vastakkain ja jälleen etsiä NFC-antennien paikkaa. Onpa hygienistä!

NFC.kokeilut voisivat jatkua siten, että haluaisin hankkia pieniä pyöreitä tageja ja kirjoittaa niihin jonkin tiedon. Sitten kokeilisin erilaisilla kännyköillä, kuinka lukeminen ihan oikeasta NFC-tagista voisi onnistua. Mitään kallista puuhaa tuon ei pitäisi tietojeni mukaan olla.

NFC Publisher oli helppo ohjelma testiä varten.

NFC-antenni on tabletin takapuolella.

Oikeasta yläreunasta hyväksyttiin saapuva informaatio.



lauantai 9. helmikuuta 2013

Ostaako Google Pebble-kellonvalmistajan?

Tämä seuraava on ihan omaa spekulaatiotani. Luin, että Apple saattaa olla kehittämässä iWatch -rannekelloa , jota voisi käyttää kaukosäätimenä televisiolle tai josta voisi lukea piakviestejä ja sähköpostin otsikoita jne.

Useita muitakin yrityksiä on mukana kuvioissa omilla kelloillaan. Yksi näistä on Pebble, jonka luvataan olevan yhteensopiva sekä iPhonen että Androidin kanssa.

Vaikka kellomarkkinoille riittää paljon yrittäjiä, lasken itse niin, että siellä ovat jälleen kerran ensin Apple omalla hittituotteellaan, sitten esimerkiksi Pebble ja lopulta (pitkän miettimisen jälkeen) Microsoft. Missä sitten on Google, joka kuuluu nykyään vakiokakustoon ja yhdeksi kolmesta suuresta? Google voisi ostaa Pebblen ja tarjota ainakin puoliksi tai kokonaan vapaata (Open Source) kelloalustaa. Silloin oltaisiin samassa tilanteessa kuin juuri nyt tablettien kanssa; Apple ja Google vievät, Microsoft vikisee.



Windows Phone 8 kaupan (eli Storen) virhekoodi 805a0193 - kauppa nurin!

Yritin ladata Nokia Lumia 920 -puhelimeeni sovelluksia 9.2.2013. Olisin tarvinnut EPUB-lukuohjelmaa. Vaan kauppapa ( eli Store) ei toiminut. Sain virhekoodin 805a0193. Puhelin kyllä pääsi verkkoon ja löysin Windows-keskustelupalstoilta muitakin Windows-puhelinten käyttäjiä, jotka olivat samassa tilanteessa. Oloni oli vähän tukala, sillä en päässyt tietokoneelle tarkistamaan asiaa tarkemmin.

Pääsin kotikoneelle ja päätin heti käydä Twitterissä hakemassa tietoa asiasta. Twitter onkin juuri oikea paikka tällaisia tilanteita varten. Voin kuin voinkin ottaa rauhallisesti. Muutkin ovat samassa tilanteessa. Nyt vaan jään odottamaan, mitä tuleman pitää. En välittömästi tarvitse kaupasta (eli Storesta) sovelluksia. Niinpä jään odottamaan korjausta. Omaan puhelimeeni en välittäisi kauheasti tehdä mitään muutoksia.


Spotify beta julkaistu Windows Phone 8:lle

Windows Phone 8 -alusta pääsee askeleen eteenpäin. Nimittäin sille on julkaistu Spotifyn beta-versio. Valitettavasti itselläni on vain se Spotify free ja niinpä en pääse nauttimaan musiikista mobiilisti vaan olen sidottu kannettaavn tietokoneeseen. Te Premium-tilin ja Windows Phone 8:n omistajat, ladatkaa Spotify ja kertokaa, miltä kuulostaa.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Raspbmc final ihan pian ulkona!

Raspberry Pi:lle on tarjolla useita erilaisia käyttöjärjestelmiä. Raspbmc tarjoaa XBMC-pohjaisen kotieteatterialustan. Jo aiemminkin Raspbmc on toiminut vallan hyvin. Nyt lähestytään nk. final -versiota, jonka pitäisi ilmestyä viikon tai kahden sisään.

Onhan meillä kotona toki Apple TV. Sillä voisi katsoa Netflixin kautta elokuvia, mutta en halua maksaa moisesta hömpästä. Apple TV:llä voin katsella myös YouTuben videoita. Alun perin hankin Apple TV:n, jotta tytär voi näyttää videoitansa iPadista tai iPhonesta ja lähettää ne television ruudulle.

Raspberry Pi:n päällä toimiva Raspbmc tarjoaa laajemman ja huokeamman valikoiman erilaisia "kanavia". Asensin jokin aika sitten Raspbmc:n, koska halusin tutustua siihen. Sain näkyville eri maiden TV-kanavien vodcasteja eli videon pätkiä; uutisia, ajankohtaisohjelmia, urheilua ym. Raspbmc toimi kätevänä käyttöliittymänä. Minun ei tarvinnut opetella käyttämään eri TV-kanavien erilaisia web-sivuja vaan Raspbmc huolehti videoiden noutamisen ja esittämisen. Vaihtelin kanavia kuin televisiossa.

Apple TV:n voi nk. jailbreakata, ainakin ne vanhemmat versiot. Sitten voi asentaa XBMC-ohjelmiston eli sen saman, jota Raspbmc:kin käyttää. Mutta se kun nyt sattuu olemaan kiellettyä. Sen sijaan Raspbmc on täysin laillinen softa ja TV-ohjelmia voi katsoa ilman pelkoa, että laite takavarikoidaan. No, ei kai Apple TV -laitetta sentään haeta kotoa pois. Mutta tässä Raspbmc:n ja Apple TV:n kamppailussa kanavien määrässä ja laadussa Raspbmc on voitolla. Sitäpaitsi Raspbmc osaa myös näyttää iPadin ja iPhonen videot :P!

Ubuntu-puhelimen myyntimäärät ohittavat Windows Phonen vastaavat? Elop saa silloin mennä?

Eikös sovita, että se viimeinen pisara on, jos tai kun myöhemmin kuluvana vuonna julkaistavan Ubuntu-puhelimen myyntimäärät ohittavat Windows Phonen vastaavat? Edelleen silloin voidaan näyttää ovea Elopille?

Siis kertakaikkiaan on peräti "kauheaa", että neljäs ekosysteemi eli Ubuntu Phone pomppaa Ubuntun Työpöytäversiosta tutuilla sovelluksilla nopeasti Windows Phonen ohi kolmanneksi. Se kuuluisa pistesija (4.) tuskin lohduttaa Microdoftia. Ubuntu Phonen voi lisäksi liittää televisioon ja käyttää PC:n tapaan. Myös Sailfish ottaa osansa käyttäjien huomiosta kuluvana vuonna puhumattakaan uudesta BlackBerrystä.

Minulla on Windows Phone 920, mutta Ubuntu Phonen hankin kyllä heti, kun vain on mahdollista. Tuo liittäminen monitoriin kun on ominaisuus, jonka jo luulin hautautuneen historiaan ja olevan jotain hyvin vanhanaikaista. Onneksi olin väärässä!

M$ Office Linuxille?

Mitä ihmettä? Väittävät, että Microsoft Office olisi saatavana ensi vuonna ihan virallisesti Linuxille. Onko Microsoft tosiaan noin epätoivoinen, että kaikki roposet on kerättävä markkinoilta? Kuinka moni Linux-käyttäjä lopulta maksaisi Officesta ja ajaisi sitä Linuxin päällä?

Voisiko tämä mahdollinen Linux-versio viitata siihen, että Officea on yhä hankalampi myydä? Sen aiempia versioita löytyy lähes jokaisesta Windows-tietokoneesta. Open/LibreOffice ja Google Docs vievät vielä oman siivunsa markkinoista. Microsoft on lisäksi ilmoittanut, että Office julkaistaan iPadille ja Android-tableteille. Microsoft haluaa, että Office on kenen tahansa savutettavissa riippumatta alustasta. Koska näemme Apple TV:ssä toimivan Officen (se on sentään mahdotonta)?

Office on tähän asti saatu toimimaan Linuxin päällä mm. Wine:n avulla. Sen on koettu olevan nk. "vippaskonsti" eikä Microsoft ole halunnut antaa tukea tällaiselle "viritykselle". Myös Linux-käyttäjät ovat halunneet olla käyttämättä Microsoftin Officea. Selkeä "hajurako" on säilynyt kaikki nämä vuodet.

Minä uskon, että Office julkaistaan jollekin tunnetulle Linux-levitysversiolle. Sellainen voisi olla esimerkiksi Ubuntu tai SuSE. Miksei myös Fedora tai Redhat? Joka tapauksessa tulee käymään niin, että osa Linux-käyttäjistä siirtyy Debianiin tai Slackwareen. Sen sijaan se levitysversio, joka lähtee vehkeilemään Microsoftin kanssa, on tuhon oma. Nimittäin Linuxia ei huolita laajasti yrityskäyttöön, vaikka Office olisikin sille saatavilla. Edelleen vapaata softaa kannattavat Linux-käyttäjät karttavat sellaista levitysversiota, joka tarjoaa oletusarvoisesti heti asennuksen jälkeen kokeiluversiota Microsoft Officesta. Siihen väliin jää pieni joukko sellaisia, jotka haluavat kokeilla Officea Linuxin päällä. Tämä joukko on pieni.

 

torstai 7. helmikuuta 2013

LibreOffice 4.0 julkaistu

LibreOffice on päivittynyt versioon 4.0. Se on saatavilla maksutta - myös suomenkielisenä - osoitteesta www.libreoffice.org. Uusi versio parantaa yhteensopivuutta Microsoft Officen tietodostomuotojen kanssa. Lisäksi Impress-esitysgrafiikkaohjelmaa voi ohjata Android-puhelimella (aluksi vain Linux-versiossa). LibreOffice 4.0 kannattaa ladata ja asentaa, vaikka jo käyttäisikin vanhempaa versiota, koska tietoturva-aukkoja on paikattu. Asensin LibreOffice 4.0:n Windows 8 -käyttöjärjestelmään.

Writerin käyttöliittymä on pysynyt ennallaan

LibreOffice 4.0 sisältää
monta ilmaista ohjelmaa


Haluaisinko käyttää Ubuntu-puhelinta kuin tietokonetta? Kyllä kiitos!

Aseta puhelin telakkaan, josta on HDMI-johto taulutelevisioon. Sitten ala käyttää langatonta hiirtä ja näppäimistöä, jotka toimivat puhelimen kanssa. Edessäsi on tuttu Ubuntun työpöytä.

Kiitos kyllä! Olisin halunnut tuollaisen systeemin jo aikoja sitten. Ehkä se on ollutkin mahdollista, mutta tällaista lähestymistä ei ole mainostettu juurikaan, että puhelin toimisi myös tietokoneena.

Kuluvan vuoden lopulla tulevat myyntiin ensimmäiset Ubuntu-puhelimet USA:ssa. Silloin saadaan varmuus, mitä puhelimet lopulta osaavat ja mitä ominaisuuksia valmistajat ovat painottaneet. Uskon, että puhelimen käyttö tietokoneena on yksi tärkeä ominaisuus, koska sillä tavalla voi erottua muista puhelimista. Mitähän Microsoft sanoo tähän? Microsoft jo ehti kertoa, että PC ei ole kuollut vaan elää hyvin. Windows ja Office kun ovat tärkeä "lypsylehmä" ja tuovat paljon rahaa kyseiselle yritykselle.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mitä vapaata softaa ja ennenkaikkea rautaa Fablabeista löytyy?

Kävin eilen 5.2.2013 Aalto-yliopiston Fablabissa. Siellä sai tulostaa 3D-muotoon ja kokeilla laserleikkuria jne. Oli kaikenlaisia laitteita ja tekniikoita käden ulottuvilla. Mutta miksi tai miten nämä Fablab:t ovat syntyneet? Vastaus: koska meillä on olemassa sopivia lisensointimalleja ja koska joitain patentteja on rauennut viime aikoina.

Tänään 6.2.2013 selailin eri maista löytyvien Fablab:ien www-sivuja. Löysin erään Ruotsissa sijaitsevan yksityisen Fablabin sivuston; http://mkrspace.com/ . Vaikka heidän fablab näyttää jääneen vähän vaiheeseen, he olivat keränneet hyvän linkkilistan, joka sisälsi OpenSource-laitteita ja softia. Poimin linkkejä tänne omaan blogiini:





Hankittua: Arduino Uno

Heräsin myöhään ja siksi vasta nyt ymmärsin hankkia itselleni ihan oman mikrokontrollerin nimeltä Arduino Uno (rev 3). Hain laitteen Partco:sta Helsingin Etelä-Haagasta ja maksoi veroineen 29,76 €.

Wikipedia kertoo seuraavaa:
"Arduino on avoimeen laitteistoon perustuva mikrokontrolleri-elektroniikka-alusta ja ohjelmointiympäristö. Laitteisto perustuu 8-bittiseen Atmel AVR -mikrokontrolleriin, jonka pinneihin voi kytkeä erilaisia sensoreita, moottoreita, LED-valoja ja muita komponentteja. Laitteistoa ohjelmoidaan C++:aan perustuvalla Arduino-ohjelmointikielellä."
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Arduino

Kuvassa on juurikin se minun oma Arduino. Laite on hyvin pieni. Niin pitää ollakin, sillä Arduino pitää saada ympättyä mukaan erilaisiin sulautettuihin järjestelmiin. Arduino voi siis ohjata vaikkapa robottia.

Mitä aion tehdä Arduinolla? Ensin pitää asentaa tietokoneelle sopiva ohjelmointiympäristö. Sitten tulee löytää USB-johto, joka sopii Arduinon ja tietokoneen välille. Se on sellainen tavallinen printteripiuha. Lopuksi on tehtävä testi, joka vilkuttaa lediä Arduinossa. Mistäs tiedän kaiken tämän? Luin Tero Karvisen kirjoittamaa kirjaa nimeltä Sulautetut, joka esittelee seikkaperäisesti erilaisia projekteja, joita Arduinolla voi tehdä. Kirjan voi lainata kirjastosta tai ostaa Partco:sta Arduinon kanssa. Katso kirjan saatavuus esim. pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastosta.

Sitten oikeastaan alkaa varsinainen opiskelu. Tuo edellisen kappaleen testi tulee suorittaa mielellään joka kerran, kun Arduinolla alkaa tehdä jotain. Näin voi selvittää, toimiiko Arduino. Aion etsiä Internetistä yksinkertaisia projekteja, joita voi toteuttaa Arduinolla. Nimittäin Arduino kertoo olevansa OpenSource-alusta. Siksi kuvittelisin, että koodia ja projekteja on saatavana samaan tapaan lisensoituna verkosta.

Laitteet senkuin pienenevät. Kun aloitin aikanaan Sinclair ZX81:llä, sekin oli hyvin pienikokoinen. Siinä välissä on pöydän alla hurissut suurikokoisia PC-koneita. Nyt ollaan siirrytty luottokorttikokoon niin Raspberry Pi:n kuin Arduinon myötä. Aivan varmasti pian laitteet ovat enää peukalon kynnen kokoisia. Mitenköhän sellaisiin liitetään mitään johtoja?


NFC (Near Field Communication) on melkein kaikilla taskussa

Aalto-yliopiston Fablabissa eilen 4.2.2013 tuli puheeksi erään paikalla olleen kanssa NFC (Near Field Communication). Kyseisen tekniikan avulla voivat kaksi NFC-laitetta vaihtaa tietoa. Esimerkiksi puhelin voi lähettää kontaktitietoja tai kuvan toiseen puhelimeen. Tai puhelimella voi saada tietoa julisteesta, johon on upotettu NFC-piiri.

Niinpä käytiin läpi kaikki lompakon kortit. Löydettiin peräti kolme NFC-tekniikkaan perustuvaa korttia; HSL:n matkakortti, K-plussakortti ja kuntosali/uimahallikortti. Tosiaan, kun käyn K-kaupassa, näytän korttia lukulaitteelle ja siinäpä se on. Plussaa ropisee. Samoin teen bussissa. Vaan mitäpä sitä julistamaan, millä tekniikalla kyseiset palvelut on toteutettu. Kunhan toimivat niin se on tärkeintä.

Totesimme korttien olevan NFC:llä toteutettuja sillä tavalla, että asetimme kortin vastakkain Android-puhelimen kanssa. Sitten käynnistettiin sovellus, joka tunnisti, että puhelimen kyljessä oli korttini. Kyseisessä Androidissa oli NFC-ominaisuus. Nähdäkseni kaikissa puhelimissa ei ole.

Jotain ikävääkin sain kuulla. Kuulemma NFC-kortteja voi manipuloida. Esimerkiksi salikortin voimassaoloaikaa voi muuttaa. Tämä ei mielestäni kannata. Nimittäin aikaa ostetaan puoli vuotta kerrallaan. Kassalla saatetaan huomata, mikäli korttiin ei ole vaikkapa kahteen vuoteen ostettu lisää aikaa ja salilla käynti onnistuu edelleen. Mutta HSL:n kortin kanssa voisi olla toisin. Kuka ehtii tai pystyy tarkkailemaan tilannetta, kun kortteihin ostetaan arvoa eli ladataan rahaa ja sitä kautta matkoja? Mitä jos joku keksii, miten kortille voi ladata arvoa? Tämähän on kauheaa! Maksan kunnallisveroa, jotta HSL voisi tarjota bussikyytejä. Sitten joku saattaa kulkea maksutta mukana.

Seuraavaksi etsin Nokia Lumia 920:en liittyvää NFC-tietoa. Ikävä sanoa, mutta eilen Android- ja Lumia-puhelimet eivät keskustelleet keskenään NFC:n kautta. Harmi kertakaikkiaan. Mikä ihme noissa aina on? Toivotaan, että asia voisi korjaantua jotenkin päivitysten tms. kautta.

NFC-korteissa löytyy!

tiistai 5. helmikuuta 2013

3D-tulostamassa Aalto-yliopiston Fablab:ssa

Kävin kokeilemassa 3D-tulostamista Aalto-yliopiston Fablab:ssa Helsingin Arabiassa. Tulostin oli merkkiä Ultimaker. Osa kävijöistä toi mukanaan itse piirrettyjä tiedostoja. Pääsin seuraamaan ensin tulostusta. Lopulta tuli minunkin vuoroni. Koska minulla ei ollut omaa tiedostoa mukana, sain valita tiedostokirjastosta valmiin esineen ja sitten alettiin tulostaa. Sain mukaani mukin ja rannerenkaan sekä pienen elefantin.

Tulostaminen ei ollut vaikeaa. Fablab oli nähnyt suurimman vaivan ja koonnut sekä kalibroinut 3D-tulostimen. Sain oikein hyvää ja havainnollista opastusta aiheeseen. Tiistaisin Fablabissa on klo 12-18 avoimet ovet kenelle tahansa ja tätä tilaisuutta tänään hyödynsin.

Kyselin myös, missä 3D-tulostusrintamalla mennään tällä hetkellä. Sain kuulla, että juuri nyt ollaan "hypen" huipulla. Ultimaker-tulostimen hintakin selvisi; noin 1600 €. Ulkomailla on halvempaa, kun hintaan ei sisälly yhtä paljon veroja kuin Suomessa. Minusta tuntuu näillä tiedoillani siltä, että pian 3D-tulostimia löytyy aika monelta pöydältä ainakin oppilaitoksissa.






maanantai 4. helmikuuta 2013

Todelliselle halpaoperaattorille saattaisi olla Suomessa kysyntää

Suomesta pääsee ulkomaille pilkkahintaan. Puhelutkin ovat olleet tähän asti edullisia. Nyt Saunalahti ilmoitti, että se lisää jokaiseen liittymään Internet-yteyden. Siitä pitää maksaa 2 €/kk, vaikka ei käyttäisikään koko yhteyttä. Monelle tuollainen on liikaa.

*Todelliselle* halpaoperaattorille saattaisi nyt olla kysyntää Suomessa. Saunalahti, Sonera ja DNA voivat tuntua liian kalliilta. Tuntuu turhalta maksaa kuukausi- ja Internet-maksuja, mikäli puheluja on vähän ja surffailua ei ollenkaan.

Vaan mikä operaattori haluaisi tulla Suomeen? Täällä on jo edullista soitella. Mistä sitä katetta voisi saada? Moni käyttää jo nyt Viber- tai Whatsapp-sovelluksia, joiden avulla voi Internetin yli puhua ja lähettää tekstiviestejä ilmaiseksi. Jos aikoisi kitsaiden suomalaisten operaattoriksi, pitäisi liittymiä olla heti alusta lähtien suuri määrä. Voisiko sellainen enää onnistua?

Moni asia on nykyään automatisoitu. Verkon voi jopa vuokrata joltain kilpailevalta operaattorilta. Voisiko S-ryhmä, joka on osuuskuntapohjaiseen toimintaan perustuva yritys, toimia halpaoperaattorina? Puheluista saisi bonusta. Liittymä ei muuttuisi mihinkään ihan heti. Ostamalla paljon ruokaa ja tavaroita voisi rahoittaa omia puheluja ja mahdollisia kuukausimaksuja. Onko kukaan kysynyt tätä S-ryhmältä?

Nokia Lumia 800 sai mennä

Nokia Lumia 800 oli yksi parhaista puhelimistani. Pidin siitä todella. Se oli mutkaton. Windows Phone 7.5 ja 7.8 toimivat siinä moitteetta. Kaipasin ainoastaan parempaa akkukestoa ja ruutukaappausta. Toisen noista sain, kun siirryin Nokia Lumia 920 -puhelimeen viikonloppuna. Arvaa kumman noista ominaisuuksista sain :D? Nyt Nokia Lumia 800 sai mennä. Resetoitu ja omat tiedot poistettu. Myyty ja uudessa kodissa.

Nokia Lumia 800 on Suomen myydyin puhelin. Niitä tulee saamaan edullisesti käytettynä vuoden ja kahden päästä pilvin pimein. Mitähän 800:n akulle voisi tehdä? Sehän siinä on loppu sitten joskus. Laitetta ei voi avata, mutta akun voi kuulemma vaihtaa, jos vain pääsee käsiksi akkuun. Miten se voisi tapahtua? Katsotaanpa YouTubesta... siellä se on kerrottuna neljännen minuutin kohdalla. Ruuvit on ja kaikki, kunhan ensin löytää ne...

Kiitos vain videon tekijälle...

HP alkoi myydä Chromebookia hintaan 330 $

HP lähti mukaan Googlen kelkkaan ja alkoi myydä Chromebookia. Kone siis ajaa Google Chrome OS -käyttöjärjestelmää, joka käynnistyy nopeasti SSD-kovalevyn ansiosta. Myös käyttöliittymä latautuu pikavauhtia, sillä päätyökalu on www-selain. Varsinainen Työpöytä jää sivurooliin Chrome OS:ssa. Pilvipalvelut ovat tärkeässä roolissa.

Mielenkiintoista Chromebookissa on se, että sitä päivitetään rivakasti. Aina, kun uusi Chrome-selainversio julkistetaan, myös Chrome OS päivittyy. Näin päättelen ihan itse. Kun/jos se menee tuolla tavalla, Chrome OS saa päivityksiä todella usein. Yksikään perinteinen käyttöjärjestelmä (Windows, Mac OS X) ei pysy perässä. Mikä parasta, tässä vaiheessa, kun Chrome OS vasta haastaa suurempansa, softa on ilmaista. Vapaudesta en sitten tiedä. Onhan toki olemassa Chromium-selain, mutta sitä ei varmasti yksinään voi ajaa Chromebookissa. Joitain Linuxin osia Chrome OS sentään tarvinnee?

HP ei olisi lähtenyt tarjoamaan omaa Chromebookia ellei taloustilanne pakottaisi sitä kokeilemaan vähän sitä sun tätä. HP:llä on hankala tilanne, sillä jokaisen ponnistuksen tulisi onnistua, jotta yritys tokenisi ja saisi taloutensa kuntoon.Chromebookin aika voisi siten olla juuri nyt. Microsoft on nimittäin aiemmin naljaillut Googlelle. Microsoft ei ole voinut ymmärtää, kuinka Googlella on kaksi käyttöjärjestelmää koko ajan päivitettävänä; Android ja Chrome OS. Nyt jopa Mac OS X on suositumpi kuin Windows 8! Vistakaan ei myynyt yhtä huonosti kuin Windows 8 nyt! Edullinen Chromebook on jotain sellaista kevyttä ja suoraviivaista, jota näinä aikoina kaivataan.

Tori.fi - tinkimistä, ohareita ja perumisia

Pitäkää hatuista kiinni, kun myytte vaikkapa elektroniikkaa Tori.fi -palvelussa. Olen nyt harjoitellut myynti-ilmoituksen tekemistä viikon ja toki saanut kauppojakin aikaan. Vaan ostajia on myös tullut ja mennyt. On tapahtunut jo kahden kaupan peruminen; toisessa tapauksessa ketään ei ilmestynyt paikalle ja toisessa kesti päivän verran ja sitten tuli tekstiviestillä peruminen. Molemmissa tapauksissa myyjän eli minun piti joustaa. Tinkimisen ymmärrän, mutta ohareita ja perumisia en.

Kannattaa muistaa, että Tori.fi -palvelussa tehdyt kaupat ovat sitovia. On vain kova homma lähteä peruuntuneen kaupan takia oikeuteen. Koska Tori.fi:ssä ei ole mitään palautejärjestelmää, on helppo jättää ostamatta, vaikka olisi luvannut. Ehkäpä tällaiseen tilanteeseen ollaan päädytty, koska elektroniikkaa on niin paljon saatavilla käytettynä. Verkossa on ostajan markkinat.