torstai 3. heinäkuuta 2014

ARIS Games - Tyynen tarinaa kokeilemassa Kalliossa

Kirjoitin hetki sitten siitä, kuinka olin lähdössä kokeilemaan ARIS-pohjaista GPS-pisteisiin perustuvaa peliä Kallioon. Niinpä nousin polkupyörän satulaan ja aloitin pelin.

Ensimmäiseksi tuli löytää paikan päälle (katso kuva 1). Tämä selvä. Kun pääsin perille, kännykkä siirsi minut eteenpäin tehtävissä.

Tyynen kuva ilmestyi ruudulle sekä tekstiä, jossa oli mukana usein jokin tehtävä. Minun piti katsoa vanhaa kuvaa ja kertoa ääninauhurille, mitä kuvassa tapahtui. Ilmeisesti tuotokseni siirtyi ARIS-palvelimelle. Yhdellä rastilla tuli myös pidempi artikkeli luettavaksi, minkä jälkeen piti kirjoittaa vastaus tekstitiedostoon. Myös valokuva tuli ottaa Kallion kirkosta. Tyynen tarinassa siis hyödynnettiin useita ARIS:n tarjoamia ominaisuuksia.

Kun olin viidennellä rastilla, yhteys katkesi ja pelaaminen loppui. Ei auttanut mikään. Olin aiemmin aamulla päivittänyt iPhonen viimeisimpään iOS-versioon. Liekö se vaikuttanut. ARIS:n www-sivuilla kyllä varkoitetaan, että palvelu ei aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Pelaaminen oli ainakin tämän minun ensimmäisen pelini osalta sekavaa. Ruudut eivät edenneet kännykässä loogisesti. Oli arvattava ja hypittävä alareunan valikosta eri näkymiin. Voisin kuvitella, että tavallisella kadun tallaajalla olisivat "palaneet hihat". Kun otetaan huomioon, että kännykän ruutu on pieni ja ympärillä oli liikennettä sekä kova tuuli, pelaaminen oli aika haastavaa. Siksi ruudun tapahtumien tulisi olla mahdollisimman selkeitä ja jopa yksinkertaisia.

Kun myöhemmin teen oman pienen kokeilupelin, pyrin tässä vaiheesa sekkeyteen, mikäli se vain on mahdollista. Pelillisiä piirteitä lisään, kun ensin saan käyttöliittymän mahdollisimman helpoksi. Voi olla, että en pääse vaikuttamaan juuri mihinkään, koska ARIS-palvelin määrää kännykässä näkyvät näkymät.

Ehdottomasti kannatti käydä kokeilemassa lisättyä todellisuutta. Ei tarvinnut itse etsiä Wikipediasta ja pitkin verkkoa tietoa vaan sitä oli ripoteltu rasteille sopiva määrä kerrallaan.

kuva 1



Kalliossa...

Kalliossa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti