perjantai 11. huhtikuuta 2014

Lähimaksaminen onnistuu nyt myös R-kioskilla

Poikkesin kauppamatkalla R-kioskilla Munkkivuoren ostoskeskuksessa. Tiedustelin myyjältä, onko lähimaksaminen mahdollista. Sellainen ominaisuus kuulemma on käytössä R-kioskilla vaan ei ole vielä kovinkaan käytetty. Ostin viisi riviä lottoa. Se teki viisi euroa. Vein pankkikorttini kiinni lukulaitteeseen ja näin olin maksanut loton. Maksaminen kesti noin sekunnin.

Aiemmin olen kokeillut lähimaksamista Siwassa Mannerheimintiellä ja Lidlissä Pasilassa. Mielestäni kannattaa sanoa hieman ennen maksamista, että maksu tapahtuu uudella tavalla. Näin maksaminen etenee jouhevasti. Kaikki myyjät eivät välttämättä ole aivan valmistautuneita lähimaksamiseen. Sinänsä myyjän ei käsittääkseni tarvitse tehdä asian eteen kovinkaan paljon itse kassalaitteella.

1 kommentti:

  1. Se on totta. Ideaalitapauksessa asiakkaan ei tarvitsisi sanoa mitään. Kannattaa pitää maksuvälinettä esillä, jotta myyjä tietää millä aikoo maksaa. Sitten myyjä ohjaa summan kortinlukijaan, ja asiakas joko syöttää kortin tai näyttää lähimaksuvälineen kortinlukijalle.

    Käytin lähimaksua Lidlissä. Kassojen yläpuolella oli plakaatit, joissa kerrottiin lähimaksamisesta. Kortinlukijan näytössä luki, että lähimaksaminen on mahdollista. Mutta tärkein eli myyjien kouluttaminen lähimaksujen vastaanottoon oli Lidliltä unohtunut. Kassamyyjä jäi odottamaan, että syöttäisin ensin kortin lukijaan. En syöttänyt, vaan kysyin saatko hinnan tulemaan tähän näytölle. Vasta sitten summa tuli lähimaksusymbolin kanssa, ja maksu tapahtui saman tien.

    VastaaPoista