lauantai 3. toukokuuta 2014

Viides aalto oli digitalisaatio, kuudes on robotisaatio

Kirjoitapa Google-hakukoneeseen seuraavat hakusanat: kuudes aalto robotisaatio. Uskottava se on - robotit tulevat jäädäkseen. Onko todisteita siitä, että kuudes aalto todella toteutuu? En nimittäin ole toistaiseksi itse juurikaan nähnyt robotteja arjessa. Ok, kun soitan pankkiini, robotti tunnistaa höpinöistäni, mitä asiaa minulla on. Mutta noin muilta osin robotit on piilotettu todella hyvin enkä ole niitä tavannut.

Mietitäänpä digitalisaatiota. Elinaikanani on siirrytty ykkösiin ja nolliin. Lapsuudessani 1970-luvulla tilanne oli se, että tietokoneita ei näkynyt missään. Tilanne oli silloin samantapainen digitalisaation osalta kuin nyt robotisaation kanssa. Ajat alkoivat kuitenkin muuttua nopeasti:
  • 15-vuotiaaana vuonna 1982 hankin pankkiautomaattikortin. Saivat pankin työntekijät "työrauhan", kun en rampannut nostamassa käteistä. 10 vuotta myöhemmin pankit irtisanoivat suuren määrän työntekijöitä.
  • Koko 1980-luku meni kotitietokoneiden parissa:
    • Sinclair ZX81 ja Spectrum
    • Commodore 64
  • 1992 ostin ensimmäisen oman PC:n (intel 80486).
  • 1995 hankin modeemin ja opettelin www:n, ftp:n ja nyytisten käytön.
  • Kännykkä tuli kuvioon muistaakseni vasta 1998. Merkki oli Ericsson eikä Nokia.
  • 2000-luvulla vauhti on senkuin kiihtynyt.  Mainitaan vaikka 3G, jonka avulla voi käyttää Internetiä.
Voi sanoa, että digitalisaatio on toteutunut. Ideana digitalisaatiossa on ollut työn tuottavuuden nostaminen. Robotisaatio pyrkii samaan kuin digitalisaatio. Yhä pienemmällä porukalla tuotetaan yhä enemmän. Onko tuo hyvä tai huono asia? Riippuu, keneltä kysytään. Tavalliselle "duunarille" voi tulla itkun paikka. Ei löydy hommia. Sitten on sellaisia tahoja, jotka osaavat ottaa tilaisuudesta vaarin ja menestyvät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti