sunnuntai 25. elokuuta 2013

Näin otat Lumiassa käyttöön vilkaisunäytön ja aktivoinnin Amber-päivityksen jälkeen

Suuri osa Windows 8 -pohjaisista Lumia-puhelimista saivat tai saavat pikapuoliin nk. Amber-päivityksen. Se sisältää sekä Microsoftin että Nokian päivityksiä.

Kaksi uutta toimintoa ovat vilkaisunäyttö ja aktivointi kaksoisnapsauttamalla. Puretaanpa näitä vähän. Siirrytään puhelimessa Asetukset, näyttö + kosketus -kohtaan. Sipaistaan ruutua oikealta vasemmalla. Näin saadaan kosketukseen liittyvä asetus. Valitaan kohta "Herätä näyttö kaksoisnapauttamalla". Sipaistaan jälleen ruutua. Nyt voidaan tehdä vilkaisunäytön asetukset (katso kuvat alta). Lopuksi poistutaan asetuksista.

Kokeillaanpa. Lukitaan puhelin. Minulla lukitustilassa näkyy koko ajan kellonaika. Oikein hyvä asia. Kun kaksoisnapsautan ruutua, pääsen käyttämään puhelinta.

Amber-päivitys toi useita muitakin parannuksia tai muutoksia mukanaan. Käsittelin niistä tässä kirjoituksessa vain kaksi. Seuraavaa suurta päivitystä suunnitellaan jo Microsoftilla. Hyvä, että Windows Phone -alusta kehittyy.

Rasti kohtaan "Herätä näyttö
kaksoisnapauttamalla"

Päätin valita, että vilkaisunäyttö
on "Aina päällä". Se kuluttaa
paljon virtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti