Osallistuin Helsinki City Marathonille elokuussa 2013 ensimmäisen - ja ehkä viimeisen - kerran elämässäni. Eikö juoksu maita vai mikä on?
Ensimmäiseksi polvi kipeytyi niin, että nyt huilataan pitkäään ja tehdään muuta kuten esimerkiksi käydään salilla. Reittihän kulki suuren osan matkasta kovalla alustalla. Se oli jaloille liikaa. Parempi valmistautuminen olisi varmasti auttanut.
Toiseksi turvallisuutta on vaikea taata sataprosenttisesti. Tästä on jo valitettavasti näyttöä maailmalla. Ei tietenkään "saa maalata piruja seinälle" ja pelätä turhaan. Vaan joku koukku tässä kirjoituksessakin tulee olla.
Nimittäin mitäs jos järjestetään puoliksi tosissaan ja leikillään marathon, johon osallistutaan verkon kautta? Kaikenlaiset vehkeet on olemassa. Kännykät mittaavat matkaa GPS:n avulla. Sopiva ohjelma voi huudella väliaikoja. Tankkauksen jokainen saa toki hoitaa itse. Näin voisi itse valita alustansa. Esimerkiksi minä haluaisin juosta vain hiekalla. Lisävoimia voisi saada siitä ajatuksesta, että eri paikkakunnilla olisi samanaikaisia juoksijoita.
Miksen sitten juokse omia aikojani ilman mitäään verkkotapahtumaa? Niin toki teen. Kesällä meni useitakin puolikkaita marathoneja, kun valmistauduin varsinaista maarathonia varten.
Mikäli te lukijat tiedätte, että em. "verkkojuoksuja" on järjestetty, kertokaa toki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti