perjantai 22. marraskuuta 2013

Näin Nexus 7 (2012) -tablettiin asennetaan Android 4.4

Nexus7 (2012) -tablettini odotti aikansa Android 4.4 -päivitystä. Sen piti tulla nk. OTA:na (Over The Air), mutta ei kuulunut eikä näkynyt. Luin, että muutkin odottivat ja odottavat edelleen päivitystä. Applen iOS 7 jaettiin huomattavasti ripeämmin. Google ilmeisesti harjoittaa jonkinlaista porrastusta päivityksessä.

Onneksi virallinen image tuli saataville Googlen sivuille. Sitä ennenkin oli saatavilla zip-paketti, jonka avulla tabletin saattoi saada päivitettyä. En saanut zip-pakettia työnnettyä tablettiin. En vain osannut (= EVO :P). Imagen sen sijaan olen "flashannut" jo useaan kertaan Nexus 7 -tablettiin. Niinpä käärin hihat ja ryhdyin hommiin.

Yritin ensin asettaa Android SDK:n kuntoon Windows-puolella. Nimittäin SDK:ssa olevan adb-komennon avulla voi siirtää kokonaisen käyttöjärjestelmän tietokoneelta tablettiin tai puhelimeen. Vaan en saanut SDK:n asetuksia kohdalleen. Kokeilin Ubuntua ja asensin adb-työkalut seuraavalla komennolla: sudo apt-get install android-tools-adb android-tools-fastboot . Muuta säätämistä ei Ubuntussa tarvinnut tehdä.

Latasin imagen ja purin sen. Paketti on .tgz-muodossa. Sitten aloitin imagen työntämisen tietokoneelta tablettiin. Käynnistin tabletin. Yhdistin laitteet USB-piuhalla. Komensin roottina (ihan vain varmuuden vuoksi roottina) adb reboot-bootloader. Tabletti käynnistyi uudelleen ja ruudulla oli robotti avatttuna sekä vähän tekstiä. Edelleen komensin  roottina ./flash-all.sh . Windowsia varten on oma flash-all.bat. Odotin aikani ja lopulta tabletti käynnistyi uudestaan. Tein alkutoimet. Tarkistin, että tabletissa oli asennettuna Android 4.4. Olihan se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti