keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Applen on keksittävä jälleen muutakin kuin yhä uusia tabletteja

Apple on yritys, joka myy rautaa ja omien sanojensa mukaan laitteita, joista emme ole voineet uneksiakaan ja joita emme tienneet olevan olemassakaan. Muut kuten Microsoft, ovat tulleet perässä ja kopioineet Applen ideoita vuosi toisensa perään.

Nyt Apple on jälleen tilanteessa, jossa sen on keksittävä jotain uutta ja ihmeellistä. Vanhan lämmittelyllä eli yhä uusien tablettien julkaisemisella ei voi enää jatkaa. Aikanaan Apple toi mp3-soittimet kakkien tietoisuuteen helppokäyttöisyydellään. Sama tapahtui matkapuhelimissa ja edelleen tableteissa. Vaan nyt nuo on kaluttu loppuun. Tammikuussa 2013 olisi hyvä julkistaa "jotain aivan muuta".

Linus Torvalds kertoi käydessään Suomessa kuluvalla viikolla, että Android on tehnyt hyvää Linuxille. Että Android osoitti Linuxin olevan kykenevä toimimaan matkapuhelinten käyttöjärjestelmänä. Tästä eteenpäin Linus seuraa kiinnostuneena todella halpojen tietokoneiden kuten Raspberry Pi:n menestystä. Linux kun sopii hyvin edullisen koneen käyttöjärjestelmäksi. Mikäli hyvin edulliset tabletit, tietokoneet, sulautetut järjestelmät jne. toteutuvat Linuxin avulla tulevaisuudessa, toteutuu samalla Linusin ennuste, jonka mukaan myös Apple joutuu lopulta taipumaan Linuxin edessä. Nähtäväksi jää, onko Applella takataskussa muutakin kuin taaloja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti